Be yourself everyone else is already taken

Nyt se on sitten loppunut. Viimeinen työvuoroni Jacksonvillessä sujui sekavin mielin.
Toisaalta tunsin oloni helpottuneeksi ja toisaalta taas minulla oli jo ikävä tuota asemaa ja brothereita :) Aikansa kutakin, niin kait se vaan on ajateltava.

JFRD Station 21 B-shift

Kokemukseni kansainvälisestä henkilöstövaihdosta on ollut loistava! Tämä kolme kuukautta on antanut minulle ja koko perheelleni valtavasti. Olemme saaneet monia uusia ystäviä, joita tulemme varmasti tapaamaan uudelleen. Ammatillisesti olen saanut paljon ajeteltavaa...minulla on paljon veljiä joista en aiemmin tiennytkään ;) Uskon, että suurin ikävä jää juurikin tuota "B-shift:ä"
En ole koskaan tuntenut töissä ollessani tuollaista yhteen kuuluvuutta, joka täällä vallitsee.

Viimeiseen työvuoroon lähtiessä fiilikset olivat melkeimpä samanlaiset kuin olisin mennyt ensimmäiseen vuoroon. Työvuoro sujui mukavasti ilman suurempia hälytyksiä. Pahaksi onnekseni kamerani sanoi sopimuksensa irti ja tämän minulle tärkeän päivän ikuistaminen jäi pelkästään puhelimeni kameran varaan :(

Työvuoro oli hankkinut minulle lahjan jota arvostan suuresti. Sain Hazmat-teamin (punaisen) kypärän. Olin todella otettu tästä arvokkaasta lahjasta. Minut on kelpuutettu tuohon arvostettuun HAZMAT-TEAMIIN!
Se on sellainen saavutus jota harva suomalainen palomies pääsee kokemaan. Perheeni oli myös kutsuttu vierailemaan asemalle ja tietenkin syömään kakkua. Täällä olen oppinut kuinka voi valmistaa iltapalaksi suklaakakkua usealla eri tavoin:)

 Minulla on ollut todella mukava ja ystävällinen ohjaaja työvuorossa ja ehkä joku päivä "Beaver" saapuu tutustumaan myös Keski-Suomen pelastuslaitokseen. Kovasti ainakin suunniteltiin vierailua. :)
Jäähyväisten jättäminen on aina epämiellyttävää. Pala kurkussa, sanat häviää, haluaa vain puristaa lujempaa...Äijämäisillä sanoilla ja eleillä päästään kuitenkin takaisin mukavuus-alueelle. :)
Asemalla on ollut perinne, että tärkeät vieraat ovat saaneet jättää tervehdyksensä ruokapöydän tuolin pohjaan. Noita terveisiä olen lukenut monen monta kertaa täällä ollessani ja olen miettinyt mitä itse kirjoittaisin jos saisin mahdollisuuden.

Mahdollisuuden sain ja näin siellä nyt lukee, "minun" tuolin pohjassa.

Thanks brothers of the time that I got to spend with you (10-6-13 - 12-22-13).
Now I know a little what means brotherhood.
I have had a great time here.

I never forget you!

Fireman from Finland

Sami

Aamulla kotiin kävellessäni kelailin mielessäni täällä työvuorossa tapahtuneita asioita. Monen monta naurua on naurettu. Ja monta vitsiä on mennyt myös minulta ohi. Keikkoja on ollut runsaasti ja ihmisiä on saanut auttaa erilaisissa tilanteissa. Olen saanut osallistua useaan eri täydennyskoulutukseen. Mielenkiintoisin koulutus ehkä oli Usar-team rope rescue training.
Hyväntekeväisyyttä on tullut tehtyä useita kertoja :) Viimeisimpänä tempauksena olimme koko työvuoro jakamassa jäätelöä lastensairaalassa pienille potilaille.

Kaikesta näistä näistä asioista kasvaa sellainen kokemus, jota täytynee varmasti sulatella jonkin vielä jonkin aikaa :)

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille.

Terveisiä New Yorkista :)

You will never stumble on anything good while sitting

Vihdoinkin se tapahtui. Kauan odottamani toive toteutui ja pääsin seuraamaan päiväksi Jacksonvillen pelastuskoululle USAR-TEAMIN  -rope rescue koulutusta.
Päivä oli minulle todella mielenkiintoinen ja opettava. Pääsin tutustumaan Pohjoisen Floridan köysipelastus- ukkoihin. Porukka otti minut vastaan tosi mukavasti ja opettajat esittelivät minulle innokkaasti heidän välineitä ja tekniikoita. Monet tekniikat olivat minulle tuttuja, joitakin pieniä vivahde eroja toiminnastamme ja välineistä kyllä löytyy. Köysipelastaminen on kuitenkin sellainen laji, että siinä taiteilijalla on melko vapaat kädet soveltaa tilanteen tullen haluamallaan tavalla. Turvallisuudesta kuitenkaan tippaakaan tinkimättä. Täällä köysipelastusosaaminen rajoittuu kahdelle asemalle. -Technical Rescue Teamiin kuuluu 13 jäsentä. -Usar Teamiin mahtuu jäseniä noin 200 hlö.

Toiveeni oli kansainvälisen vaihdon osalta, että pääsisin enemmänkin seuraamaan ja osallistumaan Technical Rescue Teamin ja USAR-teamin koulutuksiin. Mutta tämä haaveni ei toteutunut aivan toivomallani tavalla. Olen ollut miltei 3 kuukautta osana HAZMAT-teamia.

Tämän 3 kuukauden ajan olen elänyt unelmaani todeksi ja saanut nauttia täysinrinnoin tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tehdä töitä ulkomailla. Olen saanut istua aikamoisessa tunteiden vuoristoradassa. Välillä fiilis on uskomattoman hyvä ja kohta taas toivoisi jo kaiken olevan ohi. Uskon kuitenkin tämän kaiken kokemani aukeavan minulle vasta kuukausien sulattelun päästä kun olen päässyt takaisin kylmään ja pimeään suomeen. Varmasti normaaliin arkeen palaaminen tapahtuu hyvinkin nopeasti pohjolassa ja kaikki Jacksonvillessä kokemani asiat saavat ajansaatossa vähintään kultareunukset.

Täällä ollessani olen päässyt tutustumaan mahtaviin tyypeihin sekä seuraamaan ja osallistumaan normaaliin arkeen työvuorossa. Täällä kaikki asiat tehdään aina yhdessä. Kukaan ei tee mitään yksin vaan koko porukka on aina mukana työntouhussa. Joka päivä päivällisen jälkeen keittiöstä kuuluu huuto: FAMILYTIME!! Tuo sotahuuto on lähtölaukaus sille, että ketkä kaikki pääsee/mahtuu tiskaamaan. Alkaa hillitön kilpajuoksu, tuolit kaatuu ja heikoimmat pakenee kauemmaksi.Tämä on ollut kadehtittavaa seurattavaa ja tästä olisi hyvä meidänkin "Jörö-Jukkien" ottaa mallia. Suomessa jokainen puurtaa aina omallaan vastuualueellaan ja ei varmasti vahingossakaan tee toisten hommia.

Nyt tiedän jotain siitä mitä sana -Brotherhood, tarkoittaa. Jacksonvillessä on palomiehiä 1300 hlö ja ja väitän, että kaikki tuntee toisensa. On ollut hienoa olla mukana tälläisessä työyhteisössä. Aina kun nähdään keikoilla toisten asemien miehiä ja naisia, niin kaverillisuus on jotain aivan uskomatonta. Nyrkit kopsahtelevat yhteen ja olkapää halauksia ei säästellä. :) Respect! Alkuun tämä kaikki tuntui minusta vieraalta. Mutta varmasti jään kaipaamaan tätä veljeyttä.

Nyt ylös joka ukko, irti on punakukko

Meillä päin riehui viime yönä Kukko, nimittäin Punakukko.

Tosiaan vaihtoni alkaa olemaan loppusuoralla ja olinkin jo hiukan huolissani, että tapaanko tuota "Kukkoa" lainkaan Floridassa. Vaan eipä vanha kamu pettänyt, vaan tapasimme viimeyönä rakennuspalon merkeissä.

LADDER, LADDER, ENGINE, ENGINE, FIRE9, FIRE9   STRUCTURE FIRE!!!!

Aamuyöllä aseman 21 kovaääninen päästi ilmoille karmivan rääkäisynsä. Tuo rääkäisy on sitä luokkaa, että ukko pomppaa vähintään 10 cm korkeuteen hetkeksi aikaa levitoimaan. Veret seisauttava fiilis kestää ja tuntuu kuin pumppu repisi rinnassa viimeisiään. Hetken aikaa pelkää kuolevansa ja sitten pelkää ettei kuolekaan. :)

Autolle päästyäni sykkeet oli jo tasaantuneet alkusäikähdyksestä ja järki alkoi pelata. Istuin Ladderin takapenkillä ja vieressäni istui minulle jo tuttu rookie. Nuoren miehen hiljaisuus matkan aikana kertoi pienoisesta jännityksestä. Olihan tämä ensimmäinen rakennuspalo hänen uransa aikana.
Matkaa palopaikalle oli noin 5 mailia, joten se taittui ripeästi. Paikalla oli jo useita muitakin yksiköitä ja sammutustyöt oli täydessä vauhdissa. Itselläni oli parhaat paikat katsella ja seurata kuinka "brotherit" tulta vastaan taisteli.

Talo oli jonkinlainen rivitalon mallinen ratkaisu ja palavan huoneiston molemmin puolin oli asunnot. Alkuunsa ajattelin, että näitä on palanut meillä useita kertoja ja yleensä palo leviää yläpohjassa todella nopeasti.

Ovi auki ja ukkoja sisään! Tärkein työ on etsiä ihmisiä. Onneksi tällä kertaa ei ihmisiä asunnossa ollut.

Sammutustekniikka poikkeaa aikalailla siitä mihin olen tottunut. Suomessa me yritämme sammuttaa aina mahdollisimman vähällä vesimäärällä ja näin ollen pienentää jälkivahinkoja. Savusukelluspari ottaa aina mukaansa suihkuputken, jolla varmistetaan työparin turvallinen savusukellus. Ovet ja ikkunat pidetään kiinni, jotta palo ei saa tarvitsemaansa happea ja pääse voimistumaan.

Täällä malli oli se, että kaikki ovet revitään auki koko rivitalosta ja muiden kuin palavan asunnon ovelle laitetaan ylipaine-tuuletus. Savusukeltajat menivät todellakin ilman vettä sisään asuntoon, jonka ovelta tuprusi jo todella pahanväristä savua. Jännityksellä seurailin kuinka homma eteni ja kohta huomasinkin jo liekkien tulevan vesikaton läpi. Tässä kohtaa ajattelin, että se on menoa nyt!
Kolme firefighteriä kiipesi tikapuita pitkin katolle ja alkoi repimään huopakattoa "Hooligan"-työkaluilla auki. Katto näyttikin aukean helpohkosti ja miehet pääsivät takaisin turvalliselle maankamaralle.

Jonkin kerran tämänkaltaisia paloja nähneenä luulin jo tietäväni tämän tulipalon lopputuloksen. Mutta väärässä olin!
Kuin ihmeen kaupalla, vettä säästelemättä, liekit lähtivät laantumaan ja tummanruskeat savut vaihtuivat vesihöyryyn. Vielä jonkin aikaa seurailimme tilannetta, jonka jälkeen meidät vapautettiin tekemään huoltoa paloasemalla.

Ladder 21 is available.

Happy End

...Takaisin autonvuokraukseen.

Palasimme sovittuna päivänä takaisin lentokentän autovuokraamoon, hakemaan autoa joka meille kuului. Kentälle meidät kyyditsi naapurimme joka oli myös hyvänä tulitukena tiskillä asioidessamme.
Keskustelu virkailijan kanssa kävi taas niin kuumana, että ajattelin kohta vartioiden saapuvan paikalle varmistamaan kansalaisten turvallisuutta.

Virkailija oli edelleen sitä mieltä, ettei meille autoa ole. En voi ymmärtää tätä! Miten niin ei ole? Olen maksanut auton ja olen sovittuna aikana sitä hakemassa. Miten tämä on mahdollista? Virkailija sanoi, että -koettakaa ymmärtää, että nyt on vuoden kiireisimpiä aikoja, koska on Thanksgiving!
En tiedä itkisikö vai nauraisiko...vai molempia. Selvitin kuitenkin virkailijalle, että -MINULLE ON AIVAN SAMA KUINKA KIIREISTÄ TEILLÄ ON!
Jos te vuokraatte minulle auton, niin olisihan se kohtuullista jos saisin sen!
Lopultakin meille taas löytyi kulkupeli. Mutta ei sitä, josta olin miltei 3000 euroa maksanut.

Autonvuokraus on helppoa. Ilmoitat vain ajankohdan sekä autonkokoluokan ja siitä muodostuu hinta. Suomalaiseen ajattelumalliin ei mahdu se, että sovitut asiat eivät päde.  Jos maksan isosta maasturista, niin en todellakaan suostu ottamaan vuokraamolta vastaan Ford Fiestaa! -Mutta muuta ei nyt ole tarjolla, selvitti virkailija meille. Ajakaa sillä muutama päivä ja he soittavat sitten kun meille kuuluva maasturi saapuu. Voiko olla niin, ettei vuokraamossa muka tiedetä tarkkaan missä ja milloin heidän autot palautuvat takaisin?
Kerroin virkailijalle etten suostu lähtemään kotiin ilman meille kuuluvan kokoluokan autoa tai sitten kalliimpaa. Mutta missään nimessä en suostu ottamaan halvempaa Ford Fiestaa käyttööni minuutiksikaan.
Ihme tapahtui! Yllättäin maasturi löytyikin? Mistä se nyt sitten löytyi? Ihan sama!
Auto alle ja kumit vinkuen takaisin työvuoroon. Nyt meillä on uusi hieno maasturi, jolla kelpaa päästellä. Taistelu siis kannatti!

Jos jollain on vastaavia kokemuksia autonvuokraamisesta, niin olisi mukava päivitellä niitä.

Fireman´s Prayer

When I am called to duty, God

Whenever flames may rage,

Give me the strength to save some life

Whatever be its age.

 

Help me to embrace a little child

Before it´s too late,

Or some older person

From the horror of that fate.

 

Enable me to be alert

And hear the weakest shout,

And Quickly and efficiently

To put the fire out.

 

I want to fill my calling

And give the best in me,

To guard my neighbor

And protect his property.

 

And if according to Your will

I am this life to flee,

Please bless with Your protecting hand

My precious family.