Mikä kuormittaa palomiehiä?

Nyt kun ei voi olla huomaamatta keskustelua palomiesten sairaankuljetuksen kuormittavuudesta, on itsekin kannettava korsi kekoon ja kirjoitettava muutama rivi huonoa suomea.

On selvä juttu, mikä palomiehiä kuormittaa vuoro toisensa jälkeen. - Ja se on juurikin tuo siisti sisätyö ja sairaalaympäristö. Komennus steriililtä tuoksuvaan kirkkaaseen paketti-autoon koetaan kuin olisi saanut rangaistuksen jostain. Verenpaine nousee ja korvissa rutisee niin, että muutkin sen kuulevat.

Mielestäni ambulanssityön kuormittavuus on kuitenkin suhteellinen käsitys. Ja tätä en sano tulevana esimiehenä vaan palomiehenä. Olen saanut ja saan edelleenkin tuota "herkkua" ihan riittävästi osakseni työvuorossa. On hyvin pitkälle asennekysymys kuinka 12 tunnin ambulanssivuorostasi selviät. Saattaa hyvinkin olla, että keikkaa on kuin "ketunnenää" ja suunnitelmasi jumppatreeni jää ehkä puolitiehen, aamulla raahustat väsyneenä kotiin nukkumaan. Samaan aikaan palopuolella ei ollut kuin 1 keikka, epäreiluako!

Valmistautumista yö-sakuun

Tänä päivänä voi jo sanoa, että kaikki me ollaan hakeuduttu tietoisesti alalle. Ja kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä sairaankuljetuksen kuormittavuus. Tärkeintä olisi ettei sakutyöhön osallistuvien rivit harvene entisestään. Se, että joku ilmoittaa ettei halua enää osallistua kyydinajoon ja hommaa itselleen vapautuksen sakusta, lisää vaan muun työvuoron kuormaa.

Pelastusopiston pelastajan ensihoitojaksolla keskitytään hyvin paljon erilaisiin korkeariskisiin potilastilanteisiin ja se saattaa luoda vääristyneen kuvan ensihoitoarjesta kentällä. Ne oikeat henkeä pelastavat temput on työvuorossa erittäin harvinaisia tilanteita. Ikävä kyllä ensihoitoa kuormittaa eniten alkoholin lisäksi ihmisten aivan käsittämätön uusavuttomuus. Ja mikäpä turhauttaa enemmän kuin 10 hälytystä yöllä, joista yksi potilas tarvitsee ensihoitoa ja sairaalan palvelua?

Tässähän voisi olla ajatusta tuleviin pelastajan opetussuunnitelmiin. Tehdään pelastajalinjasta 3 vuotta kestävä AMK- kokonaisuus. Siinä viimeiset 1,5 vuotta pelastajia koulitaan ja heille opetetaan kuinka oikeassa elämässä ensihoitopalvelu toimii ja kuinka se tulee kuormittamaan tekijäänsä. Harjoitusalueella voitaisiin ajella simuloituja keikkoja yöaikaan Non-stoppina eikä yksikään potilas olisi selvinpäin tai vailla ensihoitoa. Piuhoja ei tarvitse levitellä eikä hoitorepun vetskarit juurikaan kulu aukomisen takia. Yö voisi huipentua vaikkapa vielä johonkin pikku painiin ambulanssin hoitotilassa tai tunteja kestävään siirtokuljetukseen Lapinlahteen:)

Oma kokemukseni mukaan tuoreet pelastajat on varustettu erittäin hyvällä osaamisella ja asenteella. Älkää myrkyttäkö mieltänne kyllästyneiden "kyytimiesten" puheilla. Oma asenne ratkaisee ja hyvällä asenteella ja pilkesilmäkulmassa auttaa jaksamaan uralla pelastuslaitoksessa.

- Ja hei, jos oikein alkaa tökkimään palomiehentyö sen kuormittavuuden takia, niin käy kokeilemassa vaikka rakennustyömaalla betoninraudoittajan saappaita. Voi olla, että kohta jo latu pelastuslaitoksella alkaa taas maistumaan paremmalta.

Henkeä pidätellen...

Vihdoinkin sain käytettäväkseni sellaista videotekniikkaa, jolla voin kertoa jotain siitä, millä keinoin minä rentoudun ja irtoan arjenoravanpyörästä.

Olen ns. "sunnuntai-vapaasukeltaja", eli käyn sukeltamassa ilman mitään suurempia tavoitteita tai aikatauluja. Hengenpidätyksellä on kummia vaikutuksia elimistöön. Se rauhoittaa, poistaa stressiä ja saa arkiset huolet ja murheet painumaan taka-alalle. Ei sillä, että elämäni olisi murheen täyttämää ja ainoa keino selvitä siitä on hengenpidätys tajuttomuuteen saakka. Sukeltamisen rauhoittava vaikutus minulle on kuitenkin merkittävä. Vapaasukeltamista voi suositella kenelle tahansa. Et tarvitse juurikaan kalliita välineitä aloittaaksesi sukeltamisen. Vapaasukellus on siis sukeltamista ilman sukelluslaitteita. Eli siis lisäilmaa ei ole, eikä sitä pyydetä. Voit sukeltaa perusvälineillä (räpylät ja maski) tai ilman. Yksi tärkeä juttu kuitenkin on... Älä koskaan sukella yksin.

Itse olen harrastanut tuota "hengenpidätystä" säännöllisen epäsäännöllisesti jo useamman vuoden ajan. Aloitin treenaamisen Jyväskylässä ja siellä sain ohjaajaltani hyvät neuvot ja vinkit sukellustekniikkani kehittämiseen. Kuopioon muutettuamme täytinkin pian Kuopin urheilusukeltajien jäsenanomuksen ja näin aukesi Niiralan uimahallin ovet minullekin ja harrastukseni sai jatkua.

Ei koskaan samanlaista päivää...

Sain jokin aika sitten mielenkiintoisen puhelun. Uskokaa tai älkää mutta minulle tarjottiin "keikkaa" valokuvamallina.

Ensin ajattelin, että huh huh! Ovatko oikeat valokuvamallit kadonneet vai peräti kuolleet sukupuuttoon, vai onko keikka jotain sellaista, johon ei kukaan järkevä ihminen suostu? -Otetaanko kuvat vaatteet päällä vai ilman, kysyin. Puhelimessa kerrottiin, että tarve olisi oikealle palomiesmallille. Kuvat tulisi menemään erään yrityksen tuotemainontaan. Tuo yritys oli minulle ennestään tuttu joten suostuin puhelimessa kuvauksiin.

Ajellessani kuvauspaikalle ajattelin, että muutama tyylikäs poseeraus salamavaloissa ja homma on siltä osin paketissa. No eipä mennyt sekään ihan niin kuin olin ajatellut. Ammattivalokuvaaja räpsi kuvia jo neljättä tuntia ja meikäläinen teputtelee taukoamatta sammutusasu päällä vihreän kankaan päällä milloin missäkin asennossa. Hiki virtasi solkenaan ja kieli tarttui kitalakeen. Avustajat kantoivat jatkuvasti käsiini eri tuotteita joita kuvissa esitin käyttäväni.

Tilannekuvaaja Joonas Nieminen, ammattivalokuvaaja Ludwig Gilbert
Kuvauskohteena hakulaite

Jossain vaiheessa kuvaukset tulivat päätökseen ja sain pakata hikisen sammutusasuni kassiini. Fiilikset kuvauksista oli, että homma oli tosi mielenkiintoinen ja antoisa. Nyt ainakin ymmärrän, että ei mallintyöt mitään helppoja hommia ole. Taas saattoi todeta ettei palomiehenä ole kahta samanlaista päivää. :) Nyt tiedän miltä tuntuu olla esim. käsimallina.

Viikonloppu oli muiltakin osin kokemuksellinen. Pääsin vihdoinkin kokeilemaan appiukon opastuksessa talvienduroa. Kokemus "enskasta" oli niin mukaansa tempaava, että seuraavana aamuna täytyi pyytää lapsilta apua sukkien laitossa, koska iskän selkä on niin jumissa. Mutta kaikki oli vaivan arvoista, nautin täpöllä ajamista ja varmasti ensi kesänä täytyy endroropyörä hankkia meidänkin pihaan.

Never give up!

Sain postitse ilmoituksen, että Kuopion postikonttoriin on saapunut minulle kirjattu paketti. Tiesin odottavani jotain Firefighter Companyn tuotetta. Paketista paljastui palokunnan punainen Hosemaster -pikeepaita.
Ensi ajatukseni tuosta letkumestari paidasta oli: -Hei, tämä on oikeasti laadukas ja kestävän tuntuinen paita! Paidassa on paljon tyylikkäitä ja hauskoja yksityiskohtia, kuten brodeeraus ja omaperäinen pesuohje. :) Mikä parasta, paita tuntuu miellyttävältä päällä ja istuu hyvin. Luulen, että tätä paitaa tulen käyttämään keväällä ahkerasti.

 

 

Paitaa saa tilattua punaisena tai mustana hintaan 25,90e ja tuotteilla on 14 vuorokauden palautusoikeus. Firefighter Companyn verkkokauppaan pääset mainosbanderollia klikkaamalla.

-Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Taas alkaa olemaan yksi etäopiskeluviikko alipäällystötutkintoa taputeltuna. Nämä etäviikot tulee vietettyä aika ahkerasti läppärin kimpussa. Erilaisia oppimistehtäviä pursuaa Pelastusopiston palvelimelta, joten siis tekemisen puutetta ei pitäisi päästä syntymään. Tunnollisena opiskelijana olen yrittänyt joka päivä paukuttaa tehtäviä pois käsistäni. Välillä tulee purnattua ja tuskailtua tehtävien määrää ja sitä onko kaikki tehtävät tärkeitä tulevassa työssäni esimiehenä? Lopulta luulen tämän kaiken tuskailun ja työnteon kuitenkin kasvattavan minua tulevaan harppaukseen urallani. Se on myönnettävä, ettei kessukurssi ihan läpihuutojuttu ole.



Opiskelun tehokkuudesta kertoo se, ettei yksi läppäri riitä.

Joskus muistan kuulleeni kun isot pojat puhuivat palokunnassa hakeutuvansa ap-kurssille, koska ei halua valvoa enää öitään kirkkaassa pakettiautossa, eli ambulanssissa. Muistan silloin ajatelleeni, että onko asia todellakin noin kuin sanotaan? Kessukurssista puhuttiin, että sinne vaan lähdetään ja sen jälkeen voitkin jo polttaa suurieleisesti punaiset saku-housusi aamuapellissa. Uskon kyllä, että joskus on saattanut näin todella olla. Mutta tämän päivän ap-kurssille ei ilmoittauduta kuin Hippo-hiihtoon. Aikuisopiskelumuoto vaatii kyllä opiskelijalta muutakin kuin saku-housujen hautaamista paloaseman takapihalle. Ilman riittävää opiskelu- ja työmotivaatiota ei täällä pitkälle pötkitä.

Tämä opiskelu olisikin ihan toisenlaista ilman näitä etäviikkoja. Jokaiselle etäviikolle ovat opettajat laskeneet oppilaille 38 tunnin edestä itseopiskelua ja erilaisia kirjallisia oppimistehtäviä. Toisin sanoen, vapaus tuo vastuuta. Helpompaa olisi vain istua luokassa ja olla läsnä.
Uskon kuitenkin, että tämä nykyinen koulutusmuoto on parempi meille perheellisille sekä se antaa mahdollisuuden käydä opintojen ohessa työssä tulipalokunnassa. Näin myöskään kouluttautuminen ei muodostu kenellekään taloudelliseksi itsemurhaksi.


Ilokseni voin vielä esitellä blogini uuden yhteistyökumppanini, FIREFIGHTER COMPANYN.
Firefighter Company on stadilaisten brankkareiden ideoima ja perustama yritys joka myy todella räyheitä ja korkealaatuisia Firefighter Streetwear-tuotteita. Tulen blogissani kuukausittain esittelemään eri tuotteita ja lukioilleni on luvassa alennuskoodeja Firefighter Companyn verkkokauppaan. Kauppaan pääsette klikkaamalla yrityksen mainosta.