Firefighter Company Oy

Firefighter Company Oy
Blogin sponsorina toimii Firefighter Oy

lauantai 25. huhtikuuta 2015

10 kuukautta Kuopiolaisena

Kesä lähenee vääjäämättä ja oleskelu Kuopiossa tulee päätökseen. Täytyy myöntää, että oli hyvä ja oikea ratkaisu muuttaa Savoon opiskelujen ajaksi. Moni asia on vaan paljon helpompaa kun koko perhe on kasassa saman katon alla. Olen kuullut pitkin vuotta kurssikaverien valittavan kokevan jonkinlaista henkistä kuolemaa tuossa Pelastusopiston betonilähiössä. En sano, että kaikki olisi samaa mieltä seinien kaatumisesta päälle. Joku saattaa nauttia täysin rinnoin opiskelijaelämästä Kuopiossa.

Jos joku miettii muuttavansa asumaan Kuopioon opiskelu ajaksi, niin mielipiteeni on, -ehdottomasti kannattaa!
Kaikki palvelut on toiminut loistavasti. Lapsilla ei  ollut minkäänlaista vaikeutta sopeutua uuteen ympäristöönsä ja uusia kavereita löytyi nopeasti. Vaimokin löysi töitä helposti ja on viihtynyt loistavasti uudessa työympäristössään. Eli siis kannattaa todella miettiä minkälaisia ratkaisuja tekee opiskelun suhteen. Kaikki on kuitenkin mahdollista kun laittaa asiat järjestymään.

Opiskelua on enää reilut 10 päivää, eli siis vähiin käy. Tällä viikolla ajelimme harjoitusalueella sovellettuja keikkoja. Päivät kuluivat kuin siivillä :)

Firefighter Streetwearista saat toukokuussa -10% alennusta tuotteista naputtelemalla koodin tilauksen yhteydessä: palomiessami1

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kurssit loppuu ja uudet alkaa

Nyt on myrkkyhommat hoidettu ja suhteellisen haasteellinen tentti takanapäin. Huomenna alkaa viikon mittainen ap-kurssin ensihoitojakso. Siis happee, huopaa ja hanaa;)




tiistai 7. huhtikuuta 2015

Always Lucky

Vuosi opintovapaalla on ollut erittäin hyvä irtiotto normaalista arjesta ja työnteosta. Pari kuukautta vielä opintoja jäljellä sitten se on siinä. Aika on mennyt täällä Kuopiossa älyttömän nopeasti. Vuosi taaksepäin ajateltuna on kuin eilinen. Ja eteenpäin ajateltuna vuosi tuntuu kaukaiselta määreeltä. Totuus on nyt kuitenkin se, että opiskelut esimieheksi alkavat olemaan loppusuoralla.

Fyysiset testit ovat vihdoinkin takana päin. Edelleenkin tuo herra Cooper sai kaiken kunnioitukseni keksimällään juoksutestillä. En muista milloin viimeksi minulla olisi ollut yhtä huono olo jonkin liikuntasuorituksen jälkeen...tai muistanpas, se oli AP-kurssin pääsykokeissa. :) Vaan eipä mittään, juoksut on juostu ja puntit on nostettu.

On kutkuttavaa kun koulu loppuu ja saan himoitut esimiehenkupongit vihdoin taskuuni. Huomaan toistuvasti haaveilevani jo tulevasta kesästä opintojen jälkeen. Haaveilun lomassa ajatuksiini hiipii kuitenkin jonkinlainen kaipuun tunne... Olen varma, että jo ensi syksynä haikailen aikaani Kuopiossa. Meillä on ollut täällä todella hyvä ja hauska porukka Ap-kurssilla.

Mistä alipäällystökurssi 38 on tehty?

Ap38 on tehty;

Vankasta ammattitaidosta, periksi antamattomuudesta, arvokkaasta kokemuksesta, hersyvästä naurusta, veljellisestä vittuilusta, lämpimästä myötätunnosta, reilusta toveruudesta, rehdistä kilpailusta, tiukoista mielipiteistä, hiljaisesta kunnioituksesta, välittömästä auttamisesta ja jatkuvasta paskan hajusta. 


Always Lucky
 

Kuvassa Firefighter Companylta lahjaksi saatu Always Lucky-huppari. Firefighter Company on onnistunut mielestäni erittäin hyvin suunnitellessaan tyylikkään palomieshenkisen hupparin. Hupparissa on paljon yksityiskohtia ja mikä parasta materiaalina on käytetty paksua laadukasta kangasta joka istuu hyvin päälle. Oman hupparisi saat tilattua Firefighterin nettikaupasta. 49euron hintaan! + kaupan päälle STADIN BRANKKARIT 2015 seinäkalenteri