Palomies Sami
maanantai 15. tammikuuta 2018

Köysipelastamisen MM-kisat Belgiassa

›
Mitä on rohkeus? -Onko se sitä, että heittäytyy ennakkoluulottomasti mukaan johonkin uuteen ja tuntemattomaan? 10 vuotta sitten aloin tiet...
1 kommentti:
sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hyväntekeväisyyttä

›
Pääsimme yhdessä Jussin, Antonin, Brother Christmasin ja Kristofferin (SubTV) kanssa osallistumaan tällä viikolla ikimuistoiseen hyväntekev...
perjantai 17. marraskuuta 2017

Palokunnan kallein mies

›
Olen saanut viime vuosina olla mukana kehittämässä Keski-Suomen pelastuslaitoksen korkealla työskentelyä. Mikäpä olisi mukavampaa kuin, että...
keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Suomen Paras Palomies...

›
Taas on hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestäni. Jotenkin on vain tuntunut, että aikaa ja intoa bloggaamiseen ei ole löytynyt riittävä...
sunnuntai 15. marraskuuta 2015

H.A.R.R.T - Team Middle Finland

›
tiistai 10. marraskuuta 2015

Köysipelastaja

›
Morjesta taas pitkästä aikaa. Taas on ehtinyt paljon virtaamaan vettä Vaajakoskessa viimeisestä päivityksestäni. Mutta parempi myöhään k...
lauantai 12. syyskuuta 2015

Syyskuulumisia

›
Viimeisestä päivityksestäni on tainnut hujahtaa jo pieni hetki. On tunnustettava, että koen asiasta hieman huonoa omatuntua. Mutta kun on ol...
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.