Firefighter Company Oy

Firefighter Company Oy
Blogin sponsorina toimii Firefighter Oy

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Tänään sataa vähemmän kuin eilen

Syksyä kohti mennään jo lujaa vauhtia, vaikka kesä ei ole vielä päässyt edes alkamaan. -kenelle voin asiasta valittaa???

 -Tänään sataa vähemmän kuin eilen, sanonta pätee tänä vuonna. Onneksi minulla on lomat vielä edessäpäin. :) Ja kun loma koittaa, meikäläinen perheineen ottaa lennot "rapakon toiselle puolen", sinne missä aurinko paistaa ja palomiehiä arvostetaan muuallakin kuin juhlapuheissa. Tuo odottamani loma saa kuitenkin vielä odottaa raskaantyönraatajaa hetkenaikaa.

Tämä "KESÄ" on muuten mennyt ihan mukavasti, olen saanut tehdä jatkuvasti esimiehen sijaisuutta eri puolilla Keski-Suomen pelastuslaitosta. On ollut tosi fressiä ja avartavaa käydä muillakin asemilla työnteossa ja tutustumassa uusiin ja vanhoihin porukoihin. Vastaanotto uudelle "KESÄkessulle" on ollut erittäin hyvä.

Vapaapäivinä olen puuhastellut itse itselleni ostamalla valmistujaislahjalla. Siinä ei pienet sateet haittaa menoa. :)