Aika tehdä loppuraportti

Palomiehenä Floridassa
Jyväskylän kaupungin henkilöstön kansainvälinen vaihto-ohjelma antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä tutustumaan amerikkalaisen palomiehen arkeen.


Vaihtokohde

Vaihtoajankohtani oli 1.10. – 28.12.2013. Työskentelyni tapahtui Floridan osavaltiossa,
Duvalin piirikunnassa, Jacksonvillen kaupungin pelastuslaitoksessa (JFRD). Kaupunki on väkiluvultaan Yhdysvaltain 12. suurin. Metropolialueella asukkaita on 1 214 124. Jacksonville onkin Itärannikon kolmanneksi suurin kaupunki New Yorkin ja Philadelphian jälkeen.



Jacksonvillen pelastuslaitos JFRD
Pelastuslaitoksella oli vuonna 2013 54 paloasemaa, joissa toimi 1200 palomiestä. Alueella erikoisosaaminen on keskitetty eri asemille; 2 Hazmat asemaa (Hazardouz material) ja 2 TRT asemaa (Technical rescue team). Tikasyksiköitä kaupungin alueella oli 10 kpl (Ladder).
Pelastuslaitos vastaa palo- ja pelastustoiminnan lisäksi myös ensihoidosta. Alueella toimii 150 ambulanssia, joista 50 on pelastuslaitoksen väreissä.

Hälytyksiä Jacksonvillessä oli 123 368 kpl. Pelastuslaitoksen budjetti on tänä vuonna (2014) yhteensä 196 000 000 $.

Asema 21 ”The Big House”
Tukikohtani sijaitsi paloasema 21:llä, jossa työskentelin pääsiallisesti koko vaihtoni ajan. Asema 21 on erikoistunut HAZMAT -toimintaan (vaaralliset aineet). Asemarakennus oli yksi uusimmista ja suurimmista yksiköistä Jacksonvillessä. Asema 21:llä kaikki tilat olivat yhteisiä eikä näin ollen omia huoneita ollut kuin esimiehillä.

Keittiö oli paloaseman hermokeskus ja sydän. Keittiö oli kalustukseltaan ammattimainen ja heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että siellä panostetaan itsetehtyyn maukkaaseen ruokaan. Lepohuone oli yksi suuri tila, jossa oli sängyt 10 firefighterille. Hälytysten jälkeistä kalustonhuoltotilaa ei ollut, joten noki ja lika kulkeutui vaivatta kaikkiin yhteisiin tiloihin. Viihtyvyyteen ja hyvinvointiin ei asemalla oltu juurikaan panostettu.

Liikuntamahdollisuus oli hoidettu niin, että kalustohallissa oli pieni määrä kuntoiluvarusteita. Kaikki aika asemalla vietettiin yhdessä joko kalustoa huoltaen, hälytyksillä, keittiöpöydän ääressä jutustellen tai leffoja nojatuoleissa katsellen. Ilmapiiri asemalla oli välitön ja lämmin.

Asema 21:n työvuoro koostui alla olevista tehtävistä:

1 palopäällikkö (fire9)

2 captain (rescue ja fire)

1 liutenant

3 engineer

4 firefighter

 

Yksiköitä asemalla oli:

1 Rescue (ambulanssi)

1 Engine (sammutusyksikkö)

1 TowerLadder (tikasauto)

1 HAZMAT (vaaralliset aineet)

1 Fire9 (palopäällikkö)

Työtehtävät
Työskentelin pelastusalalle tyypillisesti vuorokausirytmissä koko vaihtoni ajan, eli 24h töitä ja 2 päivää vapaata. Työpäivät alkoivat klo 8.00 ja päättyivät seuraavana aamuna klo 8:00. Sain työskennellä koko ajan samassa työvuorossa ja tämä oli ehdottoman hyvä asia, koska näin sain syvennettyä ystävyyssuhteitani. Työvuorossa työskenteli kaikkiaan 11 miestä. Työmatkani kuljin kävellen. Matkaa kodistamme paloasemalle oli noin 1 km.

Sain osallistua kaikkiin päivittäisiin palomiehen tehtäviin työvuorossa. Vuorot täyttyivät onnettomuuksista, sairaankuljetuksesta sekä kalustonhuollosta. Työtehtäviini kuului pelastustoiminnan lisäksi valistus- ja neuvontatyötä. Tehtäviäni oli kuitenkin rajattu niin, että vaaralliset tehtävät, kuten savusukellus, sai minulta jäädä turvallisuuteni takia.



Toiminta ja olosuhteet poikkesivat kovasti suomalaisesta pelastustoimesta. Työvuorot vaihtuivat hyvin liukuvasti ilman mitään virallista ”aamuapellia”. Virallisesti työvuoro alkoi klo 8.00, mutta yleensä uusi vuoro saapui jo klo 7.00 ja siitä alkoi huolellinen kalustontarkastus sekä autojen pesu. Kun moottorisahat ja suihkuputket oli tarkastettu sekä autojen kromipinnat kiilsivät arvokkaasti, olikin jo yhteisen aamupalan aika. Ruokakulttuuri näytteli isoa osaa aseman arjessa. Päivän menun suunnittelu tehtiin porukassa ja ruokatarvikkeita metsästettiin ympäri kaupunkia. Ateriat valmistettiin yhdessä yksikön kesken. Syönnin jälkeen tiskasimme astiat takaisin kaappiin. Mitään tiskikoneita asemalla ei ollut vaan tiskaaminen tapahtui perinteisesti käsipelissä.



Alueellamme oli useita liikenneonnettomuuksia, koska olimme vilkkaitten moottoriteiden läheisyydessä. Toiminta onnettomuuspaikalla oli hyvin samankaltaista kuin mihin olen Suomessa tottunut. Poikkeuksena, että yksiköiden esimiehet osallistuvat myös aktiivisesti pelastustyöhön. Useissa tilanteissa pääsin ihmettelemään kuinka paljon auttajia on paikalla.

Pääasiallisesti keikat olivat Rescue, eli sairaankuljetustehtäviä, joihin osallistui aina palopuolen yksikkö mukaan. Näillä tehtävillä pääsin jutustelemaan ja tutkimaan potilaita sekä antamaan lääkkeellistä hoitoa. Tehtävät olivat hyvin samankaltaisia kuin on Suomessakin.



Joissakin työvuoroissa kävimme tutustumassa rakenteilla oleviin kiinteistöihin sekä teollisuuteen. Yhtenä mielenkiintoisena kohteena oli minulle Pepsin tehdas.

Mitään erityisen poikkeavaa, kuten hurrikaania tai alligaattoria, en päässyt tapaamaan.
 


Tavoitteet ja niiden toteutuminen

Tavoitteenani vaihdolle oli päästä tutustumaan TRT-ryhmään (technical rescue team). Tämä ryhmä on erikoistunut köysillä tapahtuvaan korkeanpaikan pelastamiseen. Myös amerikkalainen sammutustekniikkakin kiehtoi minua suoraviivaisuudellaan sekä tehokkuudellaan. Sen lisäksi halusin selvittää mistä amerikkalaisen palomiehen arvostus ja sankarillisuus syntyy. Tavoitteenani oli myös kohentaa kielitaitoani ja tutustua uusiin ihmisiin.

Ennalta nimetty työpaikkaohjaajani ei tehnyt koskaan kanssani minkäänlaista suunnitelmaa siitä kuinka vaihtoni läpi viedään. Ja jälkeenpäin miettien tämä suunnitelma olisi ehdottomasti täytynyt olla. Näin olisin voinut paremmin päästä tavoitteisiini. Suunnitelman laatiminen yhdessä ohjaajan kanssa antaa jonkinlaiset suuntaviitat siihen mitä tuleman pitää. Lisäksi se näyttää myös kuinka sitoutunut ja innokas ohjaaja on tehtävässään. Lopulta uudeksi ohjaajakseni muotoutui liutenant ”Beaver”. Hän oli ehdottoman hyvä ohjaaja, joka otti jatkuvasti minut kaikessa huomioon.



Pääsin kuitenkin toivomaani köysipelastuskoulutukseen, jossa pääsin vaihtamaan oppeja amerikkalaisten veljien kanssa. Köysipelastustoiminta poikkeaa joiltain osin meidän malleista. Suomalaiset välineet ja osaaminen on todella korkealuokkaista ja näin ollen mitään uutta kotiin tuotavaa ei tekniikoista tai varusteista juurikaan löytynyt. Toisin sanoen meidän toiminta mallit (H.A.R.R.T) ovat hyvin samankaltaiset lukuun ottamatta käytössä olevia varusteita. Suomessa meillä on erittäin tiukka ohjeistus hyväksytyistä varusteista. (CE-hyväksyntä)

Toiveissani oli päästä tutustumaan Jacksonvillen muihinkin paloasemiin. Tämä toiveeni toteutui niin, että pääsin vierailemaan päiväsaikaan lyhyesti useammallekin asemalle. Kuitenkin pääasiallisesti olin asema 21:llä. Yhteyshenkilöni oli valinnut asema 21:sen lyhyen työmatkan vuoksi (koti - asema).

Kielitaitoni kehittyi mielestäni hyvin tuon 3 kuukauden aikana. Ja vaikka panostin kovasti kielenopiskeluun ennen vaihtoon lähtöä, on pakko tunnustaa, että paremmasta kielitaidosta ei olisi ollut haittaa. ;)

Amerikkalaisen palomiehen arvostus rakentuu monista asioista. Yhtenä suurimpana tekijänä on se, kuinka paljon pelastuslaitokset osallistuvat erilaisiin hyväntekeväisyys-kampanjoihin.
Vierailuni aikana kerättiin rahaa mm. vilkkaalla risteysalueella lihasrappeumasairautta kärsiville lapsille. Sekä kahden viikon ajan pukeuduimme päivittäin pinkkiin t-paitaan, jolla kampanjoitiin rintasyöpää vastaan.



Ikimuistoisimpana hyväntekeväisyys-kampanjointina pidin sitä, kun olimme jakamassa useamman yksikön voimin jäätelöä lastensairaalassa pikkupotilaille. Jäätelöt ja ilmapallot maksoi eläkkeellä oleva palomies.


 
Koulutukset, joihin pääsin osallistumaan Jacksonvillen pelastuskoulussa:
Suurten valtamerialusten – laivapalo koulutus
USAR - team köysipelastuskoulutus
Suuret vesimäärät ja vaahdotus

Laivapalosimulaattori

Vaahdotus koulutus


Asuminen ja oleskelu Jacksonvillessä

Lähdimme matkaan koko perheen voimin. Vuokrasimme läheltä paloasemaa todella viihtyisän ja kalustetun luhtitalo-asunnon, jonka pihapiiriin kuului uima-allas, grillikatoksia ja lasten leikkipuisto. Asunnon löytäminen ja vuokraaminen eivät tuottaneet suuria ongelmia. Asunto löytyi meille internetistä (www.vrbo.com). Paloaseman yhteyshenkilöni kävi etukäteen tutustumassa taloon ja sen ympäristöön. Näin saatiin varmuutta vuokrata kyseinen asunto. Vuokraisäntämme oli todella ystävällinen ja avulias. Talossamme asui paljon muitakin perheitä, joten saimme koko perhe nopeasti uusia ystäviä.



Vaihtoni ajan vaimoni oli vuorotteluvapaalla ja huolehti kouluikäisen esikoisemme kotikoulusta. Päiväkoti-ikäinen kuopuksemme nautti huolettomasta olostaan ilman aikatauluja. Vapaapäivät kuluivat nähtävyyksiä kierrellen ja ympäristöön tutustuen. Kävimme lukuisilla rannoilla paistattelemassa auringon alla. Iltaisin vietimme paljon aikaa kotimme pihapiirissä naapureidemme kanssa. Amerikkalaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja näin ollen meidän asettuminen uudelle seudulle sujui todella vaivattomasti, tuntui kuin olisimme asuneet siellä jo pidempäänkin.

Suurkaupungin tuntu puuttuu Jacksonvillestä, koska kaupunki on pinta-alaltaan valtava. Välimatkojen ja olemattomien pyöräteiden vuoksi ilman autoa Jacksonvillessä ei tule toimeen, vaan joka paikkaan on mentävä omalla autolla. Vuokrasimme auton jo etukäteen Suomesta, joten ongelmia ei pitänyt tulla, mutta toisin kävi. Autonvuokraus aiheutti todellakin suuria murheita. Näistä seikkailuista voi lukea Palomies Sami –blogista.

Ilmastollisesti ja hintatasoltaan Jacksonville on mitä parhain paikka suomalaiselle!
 
Vaihdon merkitys ja ammatillinen kehittyminen

Pääsin aitiopaikalta tutustumaan amerikkalaiseen pelastustoimeen ja kulttuuriin. Tutustuin lukemattomiin uusiin ihmisiin ja sain luotua verkostoja Jacksonvillen pelastuslaitokseen.
Irtiotto omasta työstä oli myös ainutlaatuinen ja sainkin paljon vaihtelua normaaliin työpäivääni. Vaihdon myötä sain huomata kuinka korkeatasoinen pelastustoimi meillä Jyväskylässä on.

Työvuorossa ei ollut samanlaista harjoittelukulttuuria kuten meillä Jyväskylässä on. Jacksonvillessä kaikki ammatilliset koulutukset tapahtuivat paikallisella pelastuskoululla. Välillä olisin kaivannut jotain treenejä myös kotiasemalla ollessamme. Aikaa kuitenkin olisi ollut asemakohtaisille harjoituksille riittävästi. Oma ajatukseni on, että palomiehentyöhön isona osana kuuluu ammattimainen, monipuolinen harjoittelu, joka takaa sen, että hälytyksen sattuessa keskellä yötä ei mene sormi suuhun vaan toiminta on tehokasta ja turvallista. Tämä kaikki lisää työhyvinvointia sekä parantaa kansalaistemme turvallisuutta onnettomuuden sattuessa.
Näin kaikki toimintamme pelastuslaitoksella on ammattimaista.

Jacksonvillessä ei palomiehillä ollut samanlaista taakkaa toimintakyvyn ylläpitämisestä kuten Suomessa on. Palomiehen fyysisyyttä ei juurikaan testata enää palomieskoulun jälkeen, vaan kaikki kuntoilu on omaehtoista ylläpitoa ja vaatimuksia tai testejä ei ole käytössä. Näin ollen ei työvuoroissa ollut yhtään toimintarajoitteista palomiestä vaan kaikki osallistui toimintaan oman kuntonsa antamissa rajoissa. Suomessa palomiehet tekevät vuosittain 3 eri fyysistä testiä, joilla seurataan jatkuvasti meidän kykyä toimia palomiehentehtävissä. Meille työnantaja antaa mahdollisuuden harjoitella joka työvuorossa 2 tuntia liikuntaa. Mikäli testit eivät syystä tai toisesta mene läpi, niin saamme harjoitteluohjelman, jota noudattamalla kunnon pitäisi kasvaa. Mutta jos syynä on jokin terveydellinen haitta, joka estää meitä läpäisemään testejä, niin huomaa pian olevansa opiskelemassa itselleen jotain uutta ammattia.

Toimintakyvyn testaus on mielestäni hyvä asia. Näin pysyn itse hyvässä fyysisessä kunnossa ja se kannustaa harjoittelemaan. Mutta varjopuolena on ikääntyminen, joka vaikeuttaa ja aiheuttaa lisää harmaita hiuksia toimintakyvyn kanssa kamppaileville palomiehille. Mielestäni ei 60-vuotias palomies voi olla samalla viivalla 25-vuotiaan palomiehen kanssa toimintakyky testauksessa. Vaatimuksiamme olisi syytä miettiä uudelleen ja näin tukea ikääntyvien työssä jaksamista.

Työvuorojärjestelmä Jacksonvillessä oli mielestäni raskas. Vain 2 vapaapäivää työvuoron jälkeen oli riittämätön määrä jaksamisen kannalta. Palautuminen rankoista työvuoroista oli haasteellista vaikkakin oma työnkuvani oli varsin kevyt vierailuni aikana. Suomessa meillä on tiukempi työaikalainsäädäntö verrattuna Floridaan, ja koen sen olevan meidän etu.

Floridassa palomies voi jäädä halutessaan eläkkeelle 20 vuoden uran jälkeen. Jos kuitenkin jaksaa palvella 25 vuotta, niin eläkepalkka ja edut ovat jonkin verran paremmat. Jos minä olisin palomiehen virassa Jacksonvillessä, minulla olisi vielä virkauraa jäljellä 8 vuotta, jonka jälkeen voisin kunniallisesti jäädä eläkkeelle palomiehenä. Mutta kun olen Suomen eläkejärjestelmän piirissä, minun palomiehen urani pitäisi kestää vielä vaivaiset 28 vuotta!

Jacksonvillestä opin sen, kuinka palomiehen korkea arvostus on valjastettu kaikkeen hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyttä tehdään paljon ja näin pystytään auttamaan apua tarvitsevia. Samalla palomiesten arvostus nousee jatkuvasti. Jos jotain haluaisin tuoda Jacksonvillestä Jyväskylään, niin toisin ehdottomasti tuon ammattiylpeyden, jota palomiehet kantavat jatkuvasti harteillaan. Meillä Suomessa ei todellakaan tarvitse palomiesten kulkea päät syvällä painuksissa. Me olemme vähintäänkin yhtä kovia, ellemme jopa kovempia pelastusalan ammattilaisia. Meillä on monipuolista huippuosaamista sekä todella laadukkaat työkalut ja varusteet. Jos emme itse arvosta työtämme tarpeeksi korkealle, niin on arvostusta vaikea hakea muualtakaan.

Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka tuo vaatimaton Jacksonvillen paloasema rakennuksena on luonut mielettömän hyvän ilmapiirin työntekijöille. Kukaan ei voi rakennusteknisistä syistä linnoittautua omiin oloihinsa vaan kaikki aika kuluu yhdessä oleillen. Jyväskylässä kaikki päätoimiset asemat ovat kooltaan suurempia ja jokaisella on mahdollisuus omaan yksityisyyteen. Toivoisin, että me jöröt suomalaisetkin voisimme myös joskus tulla pois omista piilopaikoistamme ja tuntea amerikkalaisveljien tapaan vahvaa ”brotherhoodia”.

Kansainvälinen henkilöstövaihto on ollut unelmani jo useamman vuoden ajan. Ja nyt se unelma on käynyt toteen. Paljon työtä se on vaatinut, mutta kaikki tämä kokemani on ollut todellakin sen arvoista. Iso kiitos kuuluu Jyväskylän kaupungin kansainväliselle yksikölle.






” You will never stumble on anything good while sitting”