Ugh! Kalpea naamat!

Intiaani-soturi "Huojuva Toteemi" toivottaa hyvää Vappua kaikille Palomies Sami lukijoille. 

Johtaako kaikki tiet sittenkään pelastusopistoon...?

Valmistautumiseni tulevaan pelastusopiston pääsykokeeseen on työn alla.
Olin ajatellut, että kirjallinen koe olisi se haasteellisin juttu. Palofysiikan laskutehtävät sujuu mielestäni hyvin ja johtamisen käsikirjakin alkaa olemaan jokseenkin tuttu. Luulenkin, ettei tuo koe ole se mihin pääsykokeeni tökkää. Vaan se tulee olemaan tuo viheliäinen Mr. Cooperin kehittämä juoksutesti, jossa juostaan 12 min ja kuinka pitkälle ehdit tuossa ajassa juosta.
Pelastajakurssilla juoksin 3100m mikä on hyvä tulos tuosta testistä. Nyt ajattelinkin, että alipäällystökurssille vaadittava 2600m on "tutipullo-hommia".
Elin siinä maailmassa, ettei minun tarvitse juoksua juurikaan treenata, vaan menen noilla vanhoilla meriiteillä läpi tuon testin. Pelastajaksi valmistumisestani on nyt kuitenkin vierähtänyt tuo 12 vuotta. Tuona aikana maailmassa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Palokunta, tuo viimeinen miehesyydenlinnake on kokenut isoja muutoksia tuona aikana. Uusien asemarakennusten myötä mm. liikunta työajallamme on muuttunut sählynpeluusta puntinnostoon.
Vanhaan hyvään aikaan saimme kirmailla omassa liikuntasalissa joka työvuoro. Pelit olivat aina kiihkeitä. Iskuja säästelemättä, nuoret takoi vanhojen joukkueen maanrakoon, välillä tunteja kestävissä peleissä. Lajina sähly oli mitä parhain liikuntamuoto palokuntaan. Hiki virtasi, hengitys salpasi ja paita kastui aina hiestä. Parhaimmissa peleissä oli 7 vs. 7 ja kaikki yhtäaikaa kentällä. Siellä ei ollut aikaa paljoa kikkailla, suora veto maalille ja täysiä perään hakkaamaan "karkki pussiin".
Pienistä kolhuista ei valitettu ja toisaalta valituksia ei myöskään otettu vastaan. Esimerkkinä tuosta: Kerran taas kun vanhojen oli pakko rikkoa taitavien nuorten nerokasta joukkuepeliä. Nuori taituri astui pelin tiimellyksessä vastustaja alumiinivahvisteisen mailanlavan päälle ja liukastui. Seurauksena tuosta kaatumisesta, säären molemmat luut menivät poikki! Jalkaterä näytti olevan kuin irti, se heilui hervottomana säären päässä ja huuto oli kauhea. Peli jatkui katkeamattomana vielä hetken ja joku huusikin, että -kyllä tuolla jalalla voi vielä maalissa olla!

Voi niitä aikoja....:)

Takaisin tähän päivään ja tämän hetkiseen kuntooni. Noin 10kg raskaampana, juokseminen tuntuu suoraan sanottuna hirveältä! Useampi vuosi on vierähtänyt ilman metrinkään juoksua ja se kyllä nyt näkyy ja tuntuu. Juoksemiseni on raskasta löntystelyä ja hengitys ei kulje. Henki vinkuu, kurkkua kuivaa ja kroppa ei ota vastaan juoksemista. Onko tuona aikana EU:n myötä kopeluitu myös mittayksiköitä? -Onko metri pidentynyt vai minuutti lyhentynyt? Olen aloittanut juoksun treenamisen noin 3 kertaa viikossa. Mihin se sitten riittää, saa nähdä. Toivon, että painoni alkaa putoamaan ja askel kevenemään. Pyöräilyä, juoksua ja kävelyä. Helpolla en tule pääsemään sen tiedän jo nyt. :(

Vapaavuorohälytys

Taas on lomat lusittu. -Mitä teit lomalla?

No joo... Loma alkoi flunssan kourissa. Selvisin siitä kuitenkin mielestäni aika helpolla. Pari päivää räkä valui ja nokka oli tukossa ja ei sen kummempaa. Loppuloma menikin sitten kun nuorimmainen oli vesirokon kourissa. Kuumeilua, kutinaa ja valvottuja öitä. Joten eipä tullut paljoa lomalla ylimääräisiä puuhailtua. :) 
Sain aloitettua kuitenkin valmistautumisen tulevaan pelastusopiston pääsykokeeseen. Nenä kiinni kirjassa olen päntännyt johtamisensaloja ja palofysiikan palauttaminen mieleen on alkanut...Mitä on? Vaahtoluku, letkukitka, pumppupaine, Bleve etc..
Uudet lenkkaritkin odottavat kenkätelineessä kovaa treenausta tulevaan juoksutestiin. Viimekertaisesta juoksusta on vierähtänyt vaatimattomasti vajaa 12 vuotta. Aika juoksee, minä en. :)
Nyt on pakko aloittaa lenkkeily, että pääsen testin kunnialla läpi. Punttitreeni pois ja aerobista jumppaa tilalle. Pyöräilyä ja juoksua, pari kiloa painoa pois ja -no problem.

Lomalta paluu alkoi vapaavuoro hälytyksellä. Keskellä yötä heräsin puhelimen piippaukseen. -Rakennuspalo, vapaavuorohälytys. Hetken aikaa sängynpohjalla mietittyä, päätin kuitenkin vastata kutsuun ja lähteä töihin. Katso kypäräkamerani tuotokset alla olevasta linkistä.

Eräs aamupäivä työvuorossa

Joskus päivä palokunnassa saattaa mennä niin ettei ole ainuttakaan hälytystä. Sellaiset päivät kuluvat usein treenatessa ja kouluttautuen. Kuitenkin sitä sisimmissään odottelee, että jotain hässäkkää ilmaantuu ja meitä pian tarvitaan. Tästä syystä me töissä ollaan. -Tiedän, ettei kaikki ajattele asioista samalla tavoin, eikä tarvitsekaan. Jonkun mielestä työvuoro, jolloin ei ole yhtään keikkaa on hyvä ja hieno juttu. Silloin kuulemma palkka ja keikkamäärä kohtaa :) Vaikka minäkin toivon, että meillä on tapahtumia työvuorossa, en voisi koskaan sanoa odottavani, että joku olisi hengenhädässä ja tarvitsisi apuamme.

Nyt oli taas sellainen työvuoro, jonka kulkua ei olisi voinut aamulla aavistaa. -Kerrompa hieman tuosta edellisen työvuoron aamupäivästä.

Minut oli siirretty Ristonmaan pääpaloasemalle, eli oikeaan käärmeen pesään. ;) Syy siirtooni, oli uusi nostolava-auto ja siihen perehtyminen. Floridan matkan aikana meille tuli uusinta uutta tekniikkaa oleva hulppea 47m Bronto "tikkari", jonka koulutus meni osaltani ohi. Aamu alkoi kaluston tarkastuksella ja varusteiden nostelulla autoon. Komennuspaikkani oli miekan terävin kärki, eli meidän ykkös sammutusauto ja siellä vastasin kuljettajan tehtäväkentästä.
Ristonmaan pääpaloasema on ns. "erittäin tuulinen paikka". Tällä tarkoitan, että jos jossain asemalla on joku sairastunut, niin paikkaaja lähtee yleisesti juuri Ristonmaalta. Tuo on sellainen ominaisuus tuolla asemalla, ettei sitä eduksi voi laskea. Muutoksia miehistöpuolella tapahtuu jatkuvasti. Ja tämäkään vuoro ei ollut poikkeus, ukkoja sinne ja tänne. Onneksi oma paikkani oli sementoitu, koska olin perehtymässä nostolavaan.

Koulutukseni alkoi heti aamutarkastusten jälkeen, jolloin työkaverini alkoi esittelemään tuota uutuuttaan kiiltelevää Brontoa. Esittely ehti kestää 10 minuuttia, kunnes hälytysilmoitus pääsi ilmoille aseman kovaäänisestä. Ei muuta kuin takaisin omalle kustannuspaikalle, eli RKS 101:sen kuskiksi.
Pillit vinkuen menimme läpi kaupungin ambulanssimme avuksi. Yleensä jos pelastusyksikkö kutsutaan potilaan luo ensihoitoryhmän avuksi, kyseessä on oikeasti jokin vakava tapaus ja käsiä tarvitaan. Niin oli tälläkin kertaa. Kohteessa oli elvytys käynnissä, kerrostalon rappukäytävässä.
Osallistuimme elvytykseen sekä valmistelimme potilaan siirtoa ambulanssiin. Elvytys on sellainen tapahtuma jolloin todella ylimääräisiä käsiä ja voimaa tarvitaan. Tällä kertaa elvytyksemme tuotti tulosta ja potilaalle saatiin verenkierto käyntiin ja matka sairaalaan pääsi alkamaan. Toisin kuin Jacksonvillessä, me emme kuljeta vainajia elvyttäen sairaalaan. ;) Sairaalassa havaittiin kuitenkin potilaamme jälleen elottomaksi. Olimme tehneet kaiken voitavamme ja lääkäri totesi potilaamme kuolleeksi. Ei muuta kuin takaisin asemalle ja jatkamaan tuota hyvin alkuun saatua perehdytystäni.

Noin tunnin verran ehdimme käydä uutta tekniikkaa läpi ja testata koneen ulottuvuuksia, kun taas tilaisuus keskeytyi kovaäänisen möykkään. Ei muuta kun juoksujalkaa taas höökin rattiin ja suuntimaan kohti tehtäväosoitetta. Taas olimme menossa auttamaan ensihoitoyksikköä elvytykseen. Tällä kertaa elvytyksemme kesti noin puolisen tuntia, jonka jälkeen kenttäjohtajamme vihelsi lääkärin konsultaation perusteella pelin poikki. Väistämätön oli siis taas tapahtunut ja potilas todettiin kuolleeksi.
Matkalla "kotiin" puhuimmekin jo leikkisästi olevamme "Tuonelan lauttureita" Puolet leikkiä, puolet totta.:)  -Kaksi keikkaa, kaksi kuollutta.Tälläinen aamupäivä ei ole mikään unelma alku työvuorolle.

Uusi tekniikka nostolavassa on todellakin kehittynyt! Uusi automme on vanhaan verrattuna ilmiömäinen, ulottuvuudet on aivan toista luokkaa. Toki auto on myös samalla huomattavasti raskaampi edeltäjäänsä. Ja sitä ei voi aina laskea eduksi kun usein liikutaan omakotitalojen pehmeissä pihapiireissä.

Lyhyellä käyttökokemuksellani on annettava uudesta autostamme pelkkää positiivistä palautetta. Nyt jopa vanhempaa brankkaria on ajateltu auton suunnittelussa. Kylmänkolotus jaloissa on nyt ihan kasari-meininkiä ja siitä ei tarvitse enää kärsiä. Korinlattiassa on nimittäin lattialämmitys. :) Mielestäni tämä on hyvä suunta kun suunnitellaan uusia työkalujamme. Käyttäjäkunta vanhenee kovaa vauhtia ja erilaiset uudet innovaatiot ottavat paikkansa pelastustoimessa. Tämäkin ratkaisu lattialämmityksen osalta on saanut ehkä alkunsa siitä syystä, kun osa vanhemmista brankkareista alkaa kohta väistämättä dementoitumaan. Joku yö saattaa käydä niin, että tuo kaiken nähnyt harmaa hapsinen vanhempi brother unohtaa kenkänsä kalustohalliin. Vaan eipä huolia, korissa voit olla aivan hyvin sukkasillaan. :)

Totuus lattialämmityksestä on se, että sillä vältetään korin jäätyminen. ;)

Pääsykokeet pelastusopistoon

Alipäällystökurssin lihaskuntotesti ja lääkärintarkastus plakkarisssa.

Olin ajatellut, ettei tuo lihaskuntotesti, jossa erotellaan vain elävät ja kuolleet tuota minulle minkäänlaisia ongelmia, toisin oli käydä. Pari päivää ennen testiä kävin kuntosalilla jumpalla ja taas se tuskainen vihlaisu kävi alaselässä. Tuon viiltävän tuskan olen tuntenut jo lukuisia kertoja ja tiedän heti, että luvassa on tuskaiset seuraavat viikot. Selkäni kipeytyi taas niin, että pelkästään sukkien jalkoihin saaminen on todellista grillausta. Ähinää, tuskailua, hikoilua, kärsimystä.

Tähän vaivaan auttaa tietyt temput. Aluksi täytyy saada pahin kipu pois ja sen jälkeen täytyy alkaa jumpata noita arvokkaita syviä vatsalihaksia. Minun pitäisi muistaa jatkuvasti tehdä juuri noita kyseisiä jumppaliikkeitä. Aina ne kuitenkin unohtuu samalla kertaa kun vaivat helpottavat.
Toinen helpotus minulle löytyy piikkimatosta. Pari kertaa päivässä noin 30min kerrallaan lattialle fakiirimatolle makoilee, se auttaa.

Onneksi testauslaitoksesta löytyi ymmärrystä ja testiaikani siirtäminen onnistui vaivatta. Muutama lisäpäivä selän toipumiseen oli todella tervetullut. Pari päivää kului siis selkää kuntouttaen. Testipäivänä oloni olikin jo todella hyvä, ei ihan normaali mutta sinnepäin. Sanoin testinvastaanottajalle, että romut tankoihin nyt aletaan jumppaamaan. Alipäällystökurssille testirajat on selkeästi alemmat kuin toimintakykytestini tulos on, joten mitään vaikeuksia ei pitäisi olla. Jännitin kuitenkin kuinka selkäni reagoi noihin liikkeisiin. Liikkeet ovat: penkkipunnerrus, vatsat, leuanveto ja jalkakyykky.
Onneksi selkäni ei antanut minkäänlaista merkkiä vaivasta. Täytän siis kelpoisuuden hakea AP-kurssille. :)

testipäivä Peurungassa

Jumpan jälkeen fiilis oli hyvä. Nyt ei muuta kun jäädään odottelemaan kutsua toiseen pääsykokeeseen pelastusopistolle, joka järjestetään Toukokuun lopulla. Se ei sitten olekkaan mikään läpihuutojuttu. Aika näyttää mihin minun valmistautuminen riittää.