HIGH ADVENTURE OY

tiistai 30. joulukuuta 2014

Sankari - Ei kiitos.

Niin se vaan on, minustakin tuli yhdessä hetkessä sankaripalomies. - Mikäli uskot lehtien otsikkoihin. :) http://www.hs.fi/ihmiset/a1419737284255

Tuollainen puhe "sankaripalomiehestä" on kyllä jokseenkin liioiteltua. Omasta mielestäni minun sankariteot ovat olleet tähän saakka jokseenkin vaatimattomia. Mutta onhan se hienoa, että minäkin saan olla hetken sankari, muutakin kuin päivänsankari.

- Millainen sitten on oikea sankaripalomies? Yhdysvalloissa kaikki palomiehet ovat sankareita kansalaisten keskuudessa tekipä he urotöitä tai eivät.

Eräänä iltana näin Jacksonvillessä ollessani iltauutislähetyksen jonka otsikoissa luki isolla, että palomies on menehtynyt Jacksonvillessä. Uutisankkuri alkoi kertomaan tapahtuneesta yksityiskohtaisesti, palomies oli joutunut vapaapäivänään moottoripyörällään liikenneonnettomuuteen ja menehtynyt siinä välittömästi. Tämän kerronnan aikana taustalla vilisi valokuvia edesmenneestä Brotherista. Useissa kuvissa tämä nuorisankari oli pukeutuneena nokiseen sammutusasuun, kypärä kallellaan, valloittava hymy kasvoillaan ja tietenkin iso kiiltävä kirves lepäsi rennosti olkapäätä vasten. Seuraavaksi toimittaja siirtyi haastattelemaan juuri poikansa menettänyttä isää. Kaulakkain siinä keittiöpöydän äärellä isä ja toimittaja selaili valokuvia palomiespojasta. Toimittaja kysyi suorassa uutislähetyksessä isältä, - Miltä tuntuu nyt katsella valokuvia pojasta? Isä ei saanut sanotuksi mitään liikutuksen vuoksi. -- Sitten takaisin studioon jossa uutisankkurit kertoivat liikuttuneina, että kuinka kauhea ja koskettava tapaus tämä on ollut. Itse seurasin tätä uutisointia nojatuolissa hämmentyneenä kyynelsilmäkulmassa. Uskon, että kyseinen uutisointi kostutti monen muunkin silmäkulmat miljoonakaupunki Jacksonvillessä.

Miten vastaava tapaus hoidettaisiin suomessa? Tuskin kukaan meistä palomiehistä pääsee pääuutislähetykseen kuvakollaasin kera kuolemansa johdosta, varsinkaan jos sattuu menehtymään vapaapäivänä. - Eipä täällä moista järjestelyä edes kaivattaisi. 


 
 
Amerikkalaisessa pelastuslaitoksessa työskenneltyäni totesin, että siellä palomiesten keskuudessa vaalittiin jonkinmoista sankarillisuutta joka viimekädessä oli sitä, että sait nimikirjaimesi tarraan joka liimattiin palomiesystävien kypäriin. "Our Fallen Brothers"  Itselle tuolla tarralla ei juurikaan ole käyttöä;) Yhtenä iltana firehouse 21:llä työpaikkaohjaajani "Beaver" halusi esitellä minulle videon. Videolla kymmenet amerikkalaiset FF taistelivat valtavaa tulimyrskyä vastaan suuren teollisuushallin katolla. Savut ja liekit olivat todella raivokkaat ja AC/DC löi tahtia videolla. Palomiehiä putoili katon läpi ja liekit nielivät nuo pudonneet.  Hetken kuluttua tuota kauhuelokuvaa seurattuamme Beaver tokaisi huokaisten, - Kumpa olisin itse yhtä rohkea. Itse ajattelin hiljaa mielessäni, rohkeuden- ja tyhmyydenraja on hiuksenhieno.

Mitä täytyy tapahtua, että suomalainen palomiehen selkään ripustetaan sankarinviittaa?




perjantai 28. marraskuuta 2014

Kaikki voi kasvattaa viiksiä, mutta kuka ajaa pään kaljuksi?

Onneksi marraskuu ja movember-kampanja alkaa tulla vihdoinkin päätökseen..
Pelastusopiston käytävillä on vilissyt jos jonkin näköisiä Viiksi-Valluja, joillekin on kehittynyt kuukauden aikana ihan oikeat, tuuheat "kalapuikot". Toisien viikset on lähinnä poikamaista haparointia miestenmaailmassa. No, poikamaista tai ei, ajatus kampanjoida jonkin asian puolesta on erityisen hieno juttu! Tämän kaltaisia kampanjoita tarvitsemme enemmän jäyhään suomalaiseen kulttuuriin.


Ei parta pahoille kasva...

Sain twiitin rapakon takaa Brothereilta, he kampanjoivat lastensyöpää vastaan leikkaamalla koko asemanporukan kaljuksi. Tällä taas nämä kaljupäiset jenkkipalomiehet rohmusi median huomion ja lehtien ja televion kautta arvostus taas nousee kansalaisten keskuudessa. -Taitavaa....

Tämä lukukausi on kohta taputeltu. Pari viikkoa vielä opiskelua ja sitten alkaa hengähdystauko. Opiston käytävillä on aistittavissa valmistuvien pelastajien riemu, kohta päättyvästä opiskelusta. Tuon saman hetken muistan vielä itse kuin eilisen... Tuosta "eilisestä" on kuitenkin vierähtänyt nyt noin. 13 vuotta!!! -Miten tähän on tultu??? -Onko siitä tosiaan 13 vuotta?
Muistan joskus kuulleeni sanottavan; että lasten syntymän jälkeen vuodet ja vuosikymmenet alkavat vierimään ja kohta huomaat olevasi 50v. - No, eipäs nyt kuitenkaan aleta hulluttelemaan. En ole kuitenkaan edes lähelläkään 4 kymppiä. Olen vähän vajaa 37,5 vuotias. ;) Ura pelastusalalla on vienyt mennessään ja tunnen olevani juuri oikealla alalla. Toivottavasti elämä kohtelisi silkkihanskoin myös tulevaisuudessakin ja terveyttä piisaisi.

Toivotan onnea ja menestystä nyt valmistuville pelastajille. Pitäkää lippu korkealla ja olkaa ylpeitä uudesta ammatistanne! Tuo jokaisen ammattiylpeys ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, se vaatii jatkuvaa halua kehittää itseään pelastusalalla eteenpäin. Älkää jääkö paloaseman sohvalle makoilemaan, harjoitelkaa, erikoistukaa ja opiskelkaa urallanne eteenpäin. Muistakaa huomioida kaiken keskellä tuo tärkein voimavaranne, -läheiset ja perhe. 

-En usko, että kukaan nyt valmistuvista pelastajista uskaltaisi ajaa päänsä kaljuksi valmistujaisjuhlaan...- ei ne uskalla ;)

torstai 6. marraskuuta 2014

Palofysiikan mittauspäivä

Saimme koulussa tehtäväksemme tutkia erilaisia pelastustoimeen liittyviä seikkoja...
Meidän ryhmä päätti tutkia ja testata kuinka erilaiset pelastustoimessa käytettävät köydet kestävät eri tilanteissa. Ensimmäinen kokeemme oli testata kuinka köydet kestävät liekkiä ja kuumuutta kattotyöskentelyssä. Päivämme sujui leppoisasti puuhastellen:) Alla video ensimmäisestä kokeestamme.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuka kissanhännän nostaa ellei perverssi?

Etäopiskeluviikko on taas parhaillaan käynnissä. Kehittämishanke etenee hitaasti mutta varmasti...vai eteneekö?
Aihe on ainakin kertaalleen muuttunut. Tuulivoimalat on toistaiseksi jäissä ainakin minun ajatuksissani...

Nyt yritän kehittää parempaa köysitoiminta-maailmaa Keski-Suomen pelastuslaitokseen. Siinä sitä sitten onkin työnsarkaa lopulle kouluajalle... -No, jonkun pitää nostaa kissa pöydälle. Tehtävänäni on selkeyttää köysitoimintaa koko K-S pelan toimialueella. Työni on ainakin tekijälleen mielenkiintoinen ja haastava, toivottavasti saisin aikaiseksi jotain oikeasti hyödyllistä. Katsotaan kuinka äijän käy...

Jos jollain on jotain ajatuksia, jotka koskevat pelastuslaitoksen köysitoimintaa, niin heitäppä ilmoille....:)

tiistai 14. lokakuuta 2014

Yhdellä pinkkipaita, kaikilla pinkkipaita!

Lokakuu on Jacksonvillessä aikaa, jolloin noin 1200 palomiestä pukeutuu pinkkiin T-paitaan.

Kuukauden ajan firefighterit pukeutui jokaiseen työvuoroon mukavan pirteään paitaan, joka kyllä herätti huomiota kansalaisten keskuudessa. Monta kertaa naiset tulivat kiittelemään tekemästämme arvokkaasta hyväntekeväisyystyöstä.
Tuon paitakampanjan tarkoitus on osoittaa tukea naisille, taistelussa rintasyöpää vastaan. Jokainen palomies "osti" tuon kyseisen paidan, joka maksoi muistaakseni 10$. Paidoista kertyneet varat lahjoitettiin rintasyöpää vastaan.


JFRD:n miehistöä
 
Tässä taas asia, mitä voisi myös miettiä täällä kylmässä pohjolassa. Miksei meidän ammattikunta voisi ottaa mallia tuosta amerikan touhusta? Voisimme tehdä lukemattoman määrän erilaista hyväntekeväisyystyötä pienellä vaivalla ja samalla ammattimme arvostus nousisi muuallakin kuin Iltalehden arvostetuimmat ammatit top-10 listalla.

Mielestäni pelastuslaitoksen johdolla on kaikki avaimet alkaa halutessaan toteuttaamaan hyväntekeväisyyttä osana työtämme. Meillä tuntuu olevan todella tiukat virkavaatetusohjeet ja näistä ei juurikaan saa poiketa. -Kuka sen määrää, kysympä vaan?
Sen kyllä ymmärrän, että tällä ohjeistuksella vältetään se, ettei kaikilla ole kohta erilainen vaatetus työvuorossa. Sehän tekisi tuosta vaaroja pelkäämättömästä joukkueesta, vain porukan epäammattimaisia puuhastelijoita. ;)

Itse olen sitä mieltä, että olisin valmis ottamaan kuitenkin tuon riskin. Komennon tulisi kuulua seuraavasti; -Yhdellä pinkkipaita, kaikilla pinkkipaita!



                                                                "Yhdessä eteenpäin"


JFRD:n oppipoika

maanantai 6. lokakuuta 2014

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu takana ja etäopiskeluviikko edessä. Viikonloppu meni kotona Jyväskylässä. Kävin Seppälän asemalla palauttamassa sammutusasuni ja kypäräni. Suojavarusteilleni oli käyttöä pari viikkoa sitten kun Palomies Sami kävi valistamassa lapsia paloturvallisuudesta, lasten lauantai-tapahtumassa kuntokeskus Fressissä:)

Jyväskylän reissulla päästiin poikani Titon kanssa vierailemaan myös radiossa. Sain muutama viikko sitten radioCityn toimittajalta kutsun saapua tekemään juttua pohjois-amerikan reissustani. -Mikäpä siinä sanoin. Nauhoituspäiväksi sovittiin sunnuntai päivä. Oli tosi mielenkiintoista päästä tutustumaan siihen, kuinka radio-ohjelmaa tehdään. Haastattelussa juteltiin leppoisasti kahvikupin äärellä mm. siitä millaisia eroja meidän pelastustoimissa on? (USA vs. Suomi) Ja millaisia eroja ammattiryhmämme arvostuksessa on kansalaisten keskuudessa? Ja tykkääkö amerikkalaiset palomiehet donitseista? Haastattelu tulee ulos radiosta ilmeisesti ensi keskiviikkona. (radiocity Jyväskylä)

 
 
Tässä vielä video viime viikkoisesta harjoituksesta.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Vuosipäivä

Tänään vietän pienimuotoista vuosipäivää.
Siitä on nimittäin vuosi vierähtänyt, kun meidän perhe pakkasi laukut ja muutti Floridaan asumaan 3 kuukaudeksi. Vajaan viikon kuluttua siitä aloitin työni Jacksonvillen pelastuslaitoksen station 21:lla.



Ensimmmäinen työvuoro alkamassa Station 21:llä

-Väkisinkin suu on vain korvista kiinni kun asiaa miettii... Olen ollut todella onnekas saadessani mahdollisuuden tehdä työtäni vieraassa maassa ja vieläpä niin, että koko perhe oli mukana matkassa.

Paljon ehti olla erilaisia vaikeuksia ja ongelmia koko projektin kanssa. Välillä epäilin onnistuuko se laisinkaan, ja selviäisinkö siitä, jokseenkin kehnolla englannin kielitaidollani. Onneksi Sanna on potkinut eteenpäin ja luonut uskoa minuun, joka olin vähällä luopua unelmistani. Jouduin tekemään aika kovasti töitä vaihdon onnistumisen eteen, mutta se kannatti. Valitsin kielitaitoni kohottamiseksi puhumisen keinon. -puhu, puhu, puhu! Perheessämme oli mm. vaihto-oppilas jenkeistä ja yliopiston ystäväohjelman kautta, sain kaverin Liettuasta. Nämä ystävyyssuhteet toimivat edelleenkin.

Kaikki muistoni jenkeistä on saanut vähintäänkin kultareunukset. Pakko myöntää, mulla on vähän ikävä tuota Jacksonvillen ilmastoa ja aseman brotherhoodia. Kokemukseni vaihdon aikana oli aikamoista vuoristorataa. -Onnensa kukkuloilta suoraan syvimpiin vesiin...

Jossain takaraivoni syvimmissä sopukoissa muhii ajatus siitä, että jos vielä saisin vielä mahdollisuuden matkustaa palomieheksi jenkkeihin, vaikkapa vuodeksi tai pariksi....:)

Jos joku haluaa tietää enemmän työstäni Floridassa, niin lue loppuraporttini linkistä: http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/66668_Sami_Huovila_raportti_Florida_2013.pdf

-No tämän kuluvan vuoden aikanakin on ehtinyt tapahtua paljon. :) Päälimmäisenä ehkä kuitenkin perheemme muutto Kuopioon. Alipäällystöopinnot ovat hyvässä vauhdissa ja luulempa taas olevani onneni kukkuloilla. :)

Kuva. Ossi Pietiläinen

tiistai 23. syyskuuta 2014

FIRE!!!



Alkuviikko on hujahtanut konttikouluttajakurssilla. Loistava meininki, vaikka keli on ollut todella ankea. Tälläinen kylmän kostea, räntäsateinen syyspäivä ei ole optimi kontin ajokeli. -Ei lannistuta.
Onneksi joukossamme on yksi pro valokuvaaja, joka pystyy kamerallaan ottamaan uskomattoman hyviä ja puhuttelevia valokuvia.


Kuva Ossi Pietiläinen

Kuva Ossi Pietiläinen

Kuva Ossi Pietiläinen

Katsokaa alla oleva video kuinka pistoliekki kehittyy...:)



Huomenna viikko jatkuu liikenneonnettomuusharjoitteilla. Katsotaan saisiko siitä jotain yhtä vauhdikasta filkkaa...

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kohti korkeuksia

Päivät kuluu ja viikot vierivät..

Olinkin ajatellut, että näin varmasti on, että aika tulisi Kuopiossa menemään nopeasti. Nyt tuntuu, että päivät todellakin lentävät. Tehtäviä satelee opettajilta ja näin ollen vapaa-ajan ongelmiakaan ei meillä täällä pääse syntymään.

Alipäällystökurssi huipentuu ensi keväänä kehityshankkeeseen. Se mitä tuo kehityshanke tarkoittaa minun kohdalla, on vielä hiukan työn alla. :) Opiskelut on nyt kestänyt kuukauden verran ja nyt olisi jo hyvä tietää mitä aihetta tuossa hankkeessa tulisi käsittelemään. Kehityshanke on kirjallinen työ joka tulisi olla vähintään 30:n sivun mittainen asiapaketti.
Alustavasti olin ajatellut tehdä tutkimuksen, jossa perehtyisin perinpohjin meitä pelastusalanammattilaisia vaivaamaan päivittäiseen ongelmaan palokunnassa. Työssäni olisin käsitellyt ja tutkinut sellaista seikkaa, minne katoavat vaatteet palokunnan pyykkikoneesta pesuohjelman aikana???  Monia ammatilaisia on mietityttänyt jo vuosien ajan, lukuiset kadonneet t-paidat ja yksinäiset sukat. -Nieleekö kone todellakin nuo tekstiilit? -Vai häviääkö ne vain yksinkertaisesti huuhteluveden mukana viemäriverkostoon?




-Hmmm...

Taidan kuitenkin perehtyä hankkeessani valtakunnallisesti ajankohtaiseen aiheeseen, eli tuulivoimaan. Näin jonkinlaisena "Solmu-Mäkelänä" minua kiinnostaa tutkia ja miettiä tuulivoimalassa köydenvarassa riippuvan pelastamista. Tälläinen operaatio aiheuttaisi toteutuessaan oikeasti, lisää harmaita hiuksia meille pelastajille. Korkeutta noilla keskisuomeen valmistuvilla tuulimyllyillä on vaivaiset 140 metriä. Ja jos noissa korkeuksissa realisoituu esim. sairaskohtaus tai jokin laitevika huolto/tarkastustyöntekijöillä, niin mistä löytyy silloin ne miehet ja varusteet ketkä hakevat mahdollisen henkilön turvallisesti ja tehokkaasti maankamaralle??? Hankkeeni tulee mitä ilmeisemmin olemaan jonkinlainen harjoitussuunnitelma, joka tullaan myöhemmin ensivuonna toteuttamaan keski-suomen pelastuslaitoksessa.


-

lauantai 16. elokuuta 2014

Matka takapenkiltä etupenkille on alkanut

Viikko alipäällystöopiskelua takana. En ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa sanaakaan blogiini tuona aikana.

Ensimmäiset 5 päivää on ollut todella kiireisiä. Opiskelut alkaa yleensä klo 8.00 ja loppuu klo 16.15, sen jälkeen kiireellä fillarin selkään ja hakemaan tyttöä päiväkodista ja sitten ruuanlaittoon.  Eipä jää paljoa illalle luppoaikaa. Nukku-Matti heittää hiekat jo klo 21 jälkeen. Seuraava päivä menee taas samalla kaavalla ja sitä seuraava ja jne...




Kurssikaverini ovat aivan loistavia tyyppejä. Kaikista näkyy ja kuuluu pitkä kokemus pelastusalalta eri puolilta suomenmaata. Päivät kuluvat kuin siivillä täällä.
Opiskelun näkökulmasta viikko on ollut mielestäni sekava. Opistolla on siirrytty pitkälti verkko-opiskeluun ja kaikki tehtävät ja lukupaketit täytyisi osata kaivaa sieltä. Minulle viikosta on jäänyt enemmän kysymyksiä kuin olen saanut vastauksia. :)  - Kai se vaan on alkukankeutta pitkän opiskelutauon jälkeen.
Alipäällystökurssi on nyt ns. monimuotoinen, eli meillä on lähi- ja etäopiskelua. Silloin kun on etäviikko se ei ole todellakaan mikään huili tai lomaviikko vaan erilaisia oppimistehtäviä tursuaa verkosta. - Puhaltamalla tästä ei kyllä selviä.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Koulu alkaa


Huomisaamuna meikäläinen painaa tukkaputkella fillarilla pitkin Petosen pyöräteitä joten alta pois.
Aluksi tytär päiväkotiin ja sitten suunta kohti tuota venäläistyylistä betonikolhoosia, eli Pelastusopistoa.
Huomenna alkaa siis opiskeluni kohti huikeaa palokersantin uraa. Koulupolun aloittaa myös moni tuleva pelastusalan ammattilainen. Stemppiä kaikille ja kovaa opiskeluintoa tulevaan rypistykseen opistolla.
Pakko myöntää, olen aika tohkeissani aloittamassa alipäällystö-opinnot. Toivottavasti intoa piisaa myös pitkän talven ylitse aina ensi kevääseen saakka. Upouusi oppilaspuku roikkuu henkarissa ja kengät kiiltää uutuuttaan. Tuolin selkänojalle roikkuu reppu valmiiksi pakattuna. Kynät on hiottu huippukuntoon ja vanha penaalinikin löytyi. Kaikki on siis valmista huomiseen.



keskiviikko 6. elokuuta 2014

Mikkään ei mene kohtuuella!

Nyt sitä ollaan semi-savolaisia...



Eipä mennyt tämäkään muutto niin kuin elokuvissa... Viimeksi muuttaessamme Jacksonvilleen meitä piinasi kirppuarmeija, joka sai meidät vanhemmat hermoromahduksen partaalle pienillä hampaillaan. Nilkat ruvella taistelimme noita pikku-nilviäisiä vastaan kokonaiset 3 viikkoa. Kutina oli aivan jumalaton eikä apua meinannut löytyä mistään. Vuokranantajamme järjesti asuntoomme useamman kerran myrkytyksiä ja savutuksia, jolla tuo kirppusirkus loppui.

Tällä kertaa muuttomme oli hiukan erilainen. Suunnitelmamme muutosta oli, että pääsisimme elokuun ensimmäisenä viikonloppuna siirtämään leirimme savoon. -No, eipä mennyt taaskaan niin kuin oli suunniteltu. Vastassamme ei ollut kirppuja eikä torakoita, vaan vuotava jääkaappi, ja täysin siivoamatta jätetty huoneisto. Saavuimme yhdessä huoltomiehen kanssa asuntoon ja pääsimme toteamaan ettei kämppä ole sellaisessa kunnossa, että sinne voitaisiin muuttaa.

Asuntomme ikkuna

Suunnitelma oli nopeasti jotakuinkin selvä; Alku viikosta todetaan onko kosteusvaurio vuotavasta jääkaapista syntynyt vai ei? Siivoojat tulevat laittamaan paikan sellaiseen kuntoon, että muuttaminen on mahdollista.
-No eihän siinä... Puolet meidän kamoista on lainatussa pakussa joka täytyy palauttaa viikonloppuna. Ja osoitteemme on siirretty jo Kuopioon. Työttömän arki Jakomäessä vaihtui nopeasti, asunnottomana Petosella. :) -Ei huono!
Onneksi pystyimme palaamaan takaisin lintukotoomme Jyväskylään.
-Hyvä niin. No nyt on kuitenkin asiat hyvin, asunto on siivottu ja kosteusvaurioita ei ollut päässyt syntymään. Olemme vihdoinkin päässeet asettumaan uuteen kotiimme ja tavarat alkaa löytämään omat paikkansa asunnosta. Maalari tulee vielä päivänä jonain ja sipaisee uudet värit kotimme seiniin.

Lähiöarki Petosella on siis alkanut. :)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Väsynyt, mutta onnellinen!

Pitkä tovi viimeisestä kirjoituksesta...

Kesä on verottanut jaksamista ja kokoajan on ollut kaikenlaista hässäkkää. Ei ole löytynyt paukkuja päivitellä sosiaalista mediaa.
Kaksi työvuoroa ja sitten alkaa kesäloma, joka jatkuu elokuun 11. opiskeluvapaana aina ensi kevääseen saakka. Tuntuu siltä, että katko työntekoon tulee taas sopivaan saumaan. Joku sanoikin, että -johan sää olitkin pitkään töissä. Muistelevat varmaan viime syksyä jonka vietin Jacksonvillessä. :) No, elämä on valintoja!
Odotan alipäällystökurssin alkamista kuin kuuta nousevaa. On hauskaa lähteä opiskelemaan pitkästä aikaa. Kaikki valmistelut alkaa olemaan hoidossa, eli asunto on, koulu ja päiväkoti paikat on myös löytynyt läheltä kotiamme. Kaikki onnistui yllättävän helposti. :) Muutto Kuopioon on siis kuun vaihteessa edessämme.

Se miten syksy ja talvi menee, hiukan jännittää. :)

Noin viikko sitten työyhteisömme sai suru uutisen. Yksi pitkäaikainen työkaverimme menehtyi äkisti kotiinsa.
Vilin muistoa kunnioittaen; Sir Elwood -Hyvä Veli

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kultainen kolmijalka

On hauskaa seurata kuinka mediassa ja pelastuslaitoksissa on käsitelty läheltä piti-tilannettamme kolmijalan kanssa. Spal jäsenlehti


Taidan olla tosiaan jollainlailla edelläkävijä tai jonkinlainen luopio kun lähdin tuomaan virheeni kaunistelematta kaiken kansan nähtäville. Joku saattaa ajatella, että vain idiootti tunnustaisi virheen ja vieläpä näin julkisesti.

Palokunta tuo viimeinen miehisyyden linnake on todellakin paikka, jossa yleensä kaikki pikku ja isommatkin mokat yritetään piilottaa ja lakaista maton alle kaikin keinoin. Itse 12 vuotta palomiehenä olleenani tiedän mitä olla töissä linnakkeessa, jossa kaikki perustuu miehistön keskuudessa veljelliseen vittuiluun. Jos ajattelet uraa pelastuslaitoksella, niin mieti ensin kuinka paljon kestät tuota vittuilua. :) No, kaikki me ollaan hyvin saman henkisiä ja myös jokainen saa oman osansa kun jotain sattuu.
Jos vaikka peruutat ambulanssin liikennemerkkiin tai tankkaat epähuomiossa bensaa dieselin sijaan.
"-Tästä ei sitten puhuta" -Joo, ei puhuta. Asemalle päästyään kaikki tietää varmasti mitä tuli tehtyä tai kuinka töpeksit.
Kaikki huipentuu pikkujouluihin, jossa jaetaan lahjoja toisillemme. Tämä on sellainen ohjelmanumero jossa saa nauraa vedet silmissä. Pikkujouluparit arvotaan jo hyvissä ajoin syksyllä, jotta jää riittävästi aikaa valmistella lahja työtoverille. :) Idea on tietenkin etsiä ja kaivaa jotain, missä parisi on kunnostautunut eli mokannut. Se on kuin salapoliisin työtä. Hyvällä ja huolellisella tiedustelulla saatat saada tietoosi jotain mitä muut ei tiedä. Siitä sitten vaan mielikuvitus laukkaamaan ja puusepän verstaaseen askartelemaan jotain ainutlaatuista.

Voin vaan kuvitella, mitä omassani pikkujoulupaketissa tänä vuonna on. :)

Palokunta on muuttunut rajusti viimevuosien aikana. Se että meille on tullut naisten vessoja paloasemalle, sählykenttä on viety pois, myös vanhat perinteet alkaa jäämään pois. Nykyään on kiellettyä heittää tuore virkamies letkunpesualtaaseen uimaan ja tyhjentää 6 kg jauhe lahkeesta sisään. Nykyisin sitä kutsutaan työpaikka kiusaamiseksi. Kiusaamista ei tietenkään tule hyväksi kenenkään eikä millään muotoa. Mutta tämä kaikki perinne on vaan niin erilaista...  Itse olen sitä mieltä, että olemme menettäneet tässä jotain arvokasta.

Ehkäpä myös näiden muutosten myötä uusi palomiessukupolvi on valmiimpi ottamaan virheistä opiksi.
Vahinkoja sattuu yleensä aina tietylle porukalle, ja se on se porukka joka tekee jotain. :)

"jos ei tee mitään, mitään ei satu"
...tai päällystölle;

"Jos et tee päätöstä, et tee huonoa päätöstä"



Ristonmaan keskuspaloaseman apellipaikka
Tuohon vanteeseen saat vakanssi numerosi komeilemaan kolhittuasi talon auton. :)
Jos olet onnistunut oikein kunnolla tuossa kolhimisessa, niin saattaa olla että tuo ripustetaan juhlallisesti kaulaasi aamuapellissa uuden ja vanhan vuoron todistaessa.


Terveisin

-Tripodi

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Elämää palokunnassa

Sunnuntain työvuoro pelastuslaitoksella on sujunut urheilun merkeissä..

Palokunnan telkkarista ei tällä hetkellä tule muuta lähetystä kuin potkupalloa. Minulle tuo kyseinen laji ei tuota minkäänlaista intohimoa tai edes pienentäkään kiinnostusta. Sosiaalisena henkilönä halusin kuitenkin olla mukana seuraamassa kuinka isot miehet heittäytyvät ja teeskentelevät loukkaantunutta. -naurettavaa vastuun siirtelyä, itse kun vannon kamppailu-urheilun nimeen. 

Pelin tuoksinnassa kanava vaihteli sujuvan lennokkaasti jalkapallon ja Lahden Eliittikisojen välillä. Yllättäin keskuudessamme heräsi ajatus, että kuinka nopeasti kentän kiertäisi, eli siis 400 metriä. Palokunta maailmassa pitää alkaa aina ns. "kellojen soida", tälläisessä tilanteessa. Joskus on paras tyytyä vain kuuntelemaan juttuja, varsinkaan jos et ole pomminvarma asiasta. 

Aapo alkoi retostelemaan juoksevansa tuon 400 metriä aikaan 1:00minuuttia!
- Ei pidä paikkaansa, kuului sohvalta kuin yhdestä suusta! Mutta itsevarmana ja salaperäisenä elostelu jatkui kunnes joku totesi, että ei muuta kuin radalle juoksemaan ja kello käyntiin. Mikä on panos? Ei enempää eikä vähempää kuin sakuyö. Eli panos on siis kovin mahdollinen :)
Kysyin Aapolta, että paljonko tarvitset aikaa valmistautumiseen. Vastaus oli lyhyt  ja selkeä, - jos kusella voin käydä, niin sitten mennään. Perätysten ajeltiin sammutusyksikkö ja ambulanssi Palokan yleisurheilukentälle toteamaan kuinka vedossa käy. Alkulämmittelyksi Aapeli nykäisi yhden kierroksen ja kertoi olevansa valmis koitokseen. 

-Paikoillanne, valmiit ja HEP! 

Aapo pinkaisi täyteen laukkaan ja pakko myöntää , että juoksu näytti hyvältä. Mutta parhaalta tuntui se, että olin onnistunut saamaan tilanteen tähän pisteeseen, että Seppälän työvuoro on radan varressa kirittämässä yhtä yllytyshullua juoksemaan. Loppusuoralle saavuttuaan ajattelin, että viimeistään nyt se puhkeaa ja selkä suoristuu ja näin ollen voitan vedon. Mutta Aapo ylitti maaliviivan aikaan 00:58.43!!!

Hieno juoksu, joskus on osattava myös itse myöntää tappionsa. Sanoin kuitenkin,   -no niin, se oli alkulämmittelyä, ilmoita kun aletaan ottamaan aikaa;)

Palokunta on jännäpaikka varsinkin yllytyshulluille kavereille. 

Joskus joku on juossut 800metriä Harjun stadionilla. Jalkapallorankkareita on ammuttu keskellä yötä paloautojen valossa tekonurmella. Paras on ollut se kun Ahis ajoi fillarilla Jyväskylästä Rovaniemelle 24 tuntiin, suoraan työvuorosta!

Kaikki vaan sen seurauksena, että olet avannut suusi, ja sanonut;

 - kyllähän minäkin tuohon pystyn, helposti!



High Adventure Oy kävi antamassa meille loistavan Vortex multipod -demokoulutuksen. Tämä on laite johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli olet hankkimassa kolmijalkaa palokuntaan. :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kaikki tiet vievät edelleenkin pelastusopistolle

Jee beybee!!! 

Vihdoinkin se kauan odotettu ja pelätty kirje saapui postilaatikkooni. Tätä hetkeä on odotettu kuin kuuta nousevaa. 
Poikani juoksi opiston suuri kirjekuori kädessään ja huusi nyt se on tullut! 

Istuin hetken sohvalla tuo kirjekuori kädessäni kuitenkaan avaamatta sitä. Hypistelin ja tunnustelin kuorta ympäriinsä ja tulin siihen tulokseen, että minut on valittu kurssille. Kuori olisi ollut liian paksu ilmoitukseen, että valitettavasti  valinta ei tällä kertaa osunut sinuun. Avattuani kuoren ja huomattuani, että todellakin olin valittu AP38:lle, oli pakko vetäistä pikku ripaskat tuvan lattialla!

Nyt ei siis muutakuin järjestelemään perheen muuttoa Kuopioon. Paljon on siis tekemätöntä työtä, kuten lapsille koulu/päiväkotipaikka vaimolle töitä. Vaan eipä mittään, on sitä oltu pahemmissakin paikoissa. Kuopiossa selviää kuitenkin hyvin pelkällä suomenkielellä. :)

Nyt jos satut tietämään vuokra-asuntoa Kuopiosta niin vinkit otetaan mieluusti vastaan. 




keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Pelastusopiston pääsykokeet

Danng!!
Fiilis on nyt todella helpottunut kun testi on takana päin.:)

Maanantai aamuna alkoi pääsykokeet Pelastusopistolla, jännitin aikalailla, etenkin tuota Cooperin-testiä.
Pääsykokeisiin oli valittu 31 hakijaa, mutta paikalle saapuikin vain 26 hakijaa. Ilmapiiri hakijoiden keskuudessa oli loistava, toinen toisiaan kannustaen rimpuilimme Cooperin läpi. Juoksu tapahtui kolmessa erässä Kuopiohallin rutikuivassa ilmatilassa.
Ryhmämme aloitti juoksun noin 3000m vauhdilla ja se oli koitua minulle kohtaloksi. Pakko sanoa, ettei koskaan ole tuntunut juokseminen niin pahalta kuin nyt tuntui. Muutaman kierroksen jälkeen kieli tarttui jo kitalakeen ja henki ei tuntunut kulkevan milläänlailla. Oli siis pakko jättäytyä nopeimpien kelkasta hyvissä ajoin ennen kuin on liian myöhäistä. Pari vikaa kierrosta mietin, -en jaksa, lopetan! Päässäni takoi vain ajatus: -Pysähdyn, -enhän pysähdy!, -pysähdyn, -enhän pysähdy!
Viimeinen kierros oli minulle totaalinen "Black Out", vedin aivan sumussa. Olo oli kuin olisin joku taivaanvanha kilpahevonen, jolta roikkui noin 30 cm pitkät limat suupielestä ja henki vinkui niin, että se kuului varmasti Puijonlaaksoon saakka. Edelläni juoksevan kaverin kantapäät vilkkui vain silmissäni. Vierelläni juoksi seuraavan ryhmän juoksia kannustamassa minua jaksamaan maaliin saakka. Maaliin tullessani jäin makaamaan lämpimälle tartaanille henkihieverissä. Olin ikionnellinen, mutten päässyt ylös vaikka olisin halunnut. Pyörrytti ja huimasi niin, että oli pakko nostaa jalat kohti Kuopiohallin savunpoistoluukkuja. Hetken aikaa huilailtuani pääsin tolpilleni ja lähdin hoipertelemaan kohti muuta ryhmää.
Yhtä lukuunottamatta kaikki hakijat pääsivät tuon 2600m rajan yli. Ryhmämme pieneni siis 25 hakijaan.

Suihkun jälkeen palasimme opistolle tekemään kirjallista koetta. Olin valmistautunut tuohon kokeeseen viimeiset pari kuukautta. Tärppini osui mielestäni aika hyvin. Olin siis lukenut juuri niitä asioita joita kokeessa kysyttiin. -Kiitos Janne! Testit jatkuivat psykologin osiolla, piirtämistä, laskuja, päättelyä, kirjoittamista ja lopuksi persoonatesti. Pakko tunnustaa, että herne pyöri pääkopassa niin paljon, että klo18, kun testaus loppui oli pakko ottaa buranaa pääkipua helpottamaan.

Majotuin kurssihotellilla, jossa ei tarvinnut paljon sängyssä pyöriä kun uni otti selkävoiton.
Seuraavana aamuna testit jatkuivat ryhmä- ja psykologin haastattelun merkeissä. Kaikilla meillä oli hyvä meininki ja ilmapiiri oli rento, mukavaa sakkia. Testin päätteeksi toivotimme toisillemme hyvää kotimatkaa ja nähdään mahdollisesti syksyllä.

-Toivottavasti, ajattelin.

Juhannusviikolla selviää, nähdäänkö vai ei.


Airbus Defense and Space -mannekiini :)

Käykääpä lukemassa alla olevasta linkistä haastatteluni alan lehdessä. :)
VIRVE-valmista Airbus Defence and Space –yhtiön asiakaslehdessä oli artikkeli suomalaisen palomiehen kokemuksista USAssa ja miten viestintätavat eroavat =D

perjantai 23. toukokuuta 2014

Pari päivää ennen pääsykoetta

Tämä kevät kulminoituu tulevan viikon maanantaille ja tiistaille. Silloin otetaan miehestä mittaa Pelastusopiston, alipäällystökurssin pääsykokeissa. 
Tiukoille menee kuten arvelinkin, nimittäin tuon juoksuosion kanssa. On samanlainen fiilis onnistumisestani kuin seuraisi Leijonien otteita Minskissä. Todellista rämpimistä alkusarjassa ja hirveällä munkilla välieriin. 
Mutta näinhän se on, sitten kun pelit on pelattu niin katsotaan mille palkintopallille se riittää. 
Cooperissa ei kylläkään tuurilla pääse kovinkaan pitkälle. 
Kävin vielä tänään kokeilemassa mikä Cooper-kuntoni on. Ja ei enempää eikä vähempää kuin just tuo maaginen 2600m ja vielä jäi 15 sekkaa jäljelle, ei siis tiukkaakaan. 😄 
Pääsykokeissahan on siis paljon muutakin kuin pelkkä juoksu. -kirjallinen koe, psykologintestauksia, ryhmätöitä, jne...
Raskaat pari päivää tiedossa Kuopiossa, mutta toivottavasti lopussa kiitos seisoo!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Läskit lenkille ja riu`ut salille

Nyt kun tätä Cooperin-testiä on treenaillut verenmaku suussa vesisateessa. Valtava tuska vaivaa sääriluitani, penikkatauti siellä kolottelee. Mitäpä muutakaan voi odottaa 12 vuoden juoksemattomuuden jälkeen.
Joka kerta tulee mietittyä sitä, että miksi moinen testi on ylipäätään pääsykokeissa ja vieläpä karsivana osiona?!?

Ei sillä, että minulla olisi ylitsepääsemättömiä ongelmia juoksun kanssa, mutta silti, -miksi?
Mitä tämä kyseinen testi loppujen lopuksi mittaa? Motivaatiotako?
Ymmärtäisin paremmin, että hakijan tulisi olla savusukelluskelpoinen ja vuosittaiset testit pelastuslaitoksella tulisi olla hyväksytysti suoritettu. Alipäällystökurssin pääsykokeita ei tule verrata pelastajan pääsykokeisiin. Itse ajattelen, että AP-kurssi on jonkinlainen urapolku ratkuisu monelle jo kokeneemmalle brankkarille. Mutta tuo kyseinen juoksutesti saattaa olla monelle kurssille aikovalle liian kova koitos ja tavoite jää saavuttamatta. Ja näin ollen myös uraputki tökkää siihen. Sama kaveri on kuitenkin saattanut suorittaa kaikki testit hyväksytysti mitä alalla vaaditaan.
Ei tarvitse olla kummoinen fyysinen vaiva kun 2600m juoksu 12 minuutissa jää vain haaveeksi.

Palomies tarvitsee korkean eläkeiän takia kaikki mahdollisuudet kehittyä ammatissaan kunniallisesti ja hakeutua uusiin tehtäviin alalla. Toivottavasti Pelastusopistolla myös herättäisiin tähän epäkohtaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä uudistaa pääsyvaatimuksia. Toivottavasti tulevaisuudessa arvioitaisiin testejä tästäkin näkökulmasta. Korostan, että jatkossakin tulisi mitata fyysisyyttä ja kestävyyttä mutta samalla tavoin kuin mihin olemme pelastuslaitoksessa tottuneet. (polkupyöräergo, lihaskunto ja toimintakykytesti).

Cooperin vastustaja :)
Pelastusopiston liikunnan opettajaa lainaten "Läskit lenkille ja riu´ut salille" ;)


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ugh! Kalpea naamat!

Intiaani-soturi "Huojuva Toteemi" toivottaa hyvää Vappua kaikille Palomies Sami lukijoille. 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Johtaako kaikki tiet sittenkään pelastusopistoon...?

Valmistautumiseni tulevaan pelastusopiston pääsykokeeseen on työn alla.
Olin ajatellut, että kirjallinen koe olisi se haasteellisin juttu. Palofysiikan laskutehtävät sujuu mielestäni hyvin ja johtamisen käsikirjakin alkaa olemaan jokseenkin tuttu. Luulenkin, ettei tuo koe ole se mihin pääsykokeeni tökkää. Vaan se tulee olemaan tuo viheliäinen Mr. Cooperin kehittämä juoksutesti, jossa juostaan 12 min ja kuinka pitkälle ehdit tuossa ajassa juosta.
Pelastajakurssilla juoksin 3100m mikä on hyvä tulos tuosta testistä. Nyt ajattelinkin, että alipäällystökurssille vaadittava 2600m on "tutipullo-hommia".
Elin siinä maailmassa, ettei minun tarvitse juoksua juurikaan treenata, vaan menen noilla vanhoilla meriiteillä läpi tuon testin. Pelastajaksi valmistumisestani on nyt kuitenkin vierähtänyt tuo 12 vuotta. Tuona aikana maailmassa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Palokunta, tuo viimeinen miehesyydenlinnake on kokenut isoja muutoksia tuona aikana. Uusien asemarakennusten myötä mm. liikunta työajallamme on muuttunut sählynpeluusta puntinnostoon.
Vanhaan hyvään aikaan saimme kirmailla omassa liikuntasalissa joka työvuoro. Pelit olivat aina kiihkeitä. Iskuja säästelemättä, nuoret takoi vanhojen joukkueen maanrakoon, välillä tunteja kestävissä peleissä. Lajina sähly oli mitä parhain liikuntamuoto palokuntaan. Hiki virtasi, hengitys salpasi ja paita kastui aina hiestä. Parhaimmissa peleissä oli 7 vs. 7 ja kaikki yhtäaikaa kentällä. Siellä ei ollut aikaa paljoa kikkailla, suora veto maalille ja täysiä perään hakkaamaan "karkki pussiin".
Pienistä kolhuista ei valitettu ja toisaalta valituksia ei myöskään otettu vastaan. Esimerkkinä tuosta: Kerran taas kun vanhojen oli pakko rikkoa taitavien nuorten nerokasta joukkuepeliä. Nuori taituri astui pelin tiimellyksessä vastustaja alumiinivahvisteisen mailanlavan päälle ja liukastui. Seurauksena tuosta kaatumisesta, säären molemmat luut menivät poikki! Jalkaterä näytti olevan kuin irti, se heilui hervottomana säären päässä ja huuto oli kauhea. Peli jatkui katkeamattomana vielä hetken ja joku huusikin, että -kyllä tuolla jalalla voi vielä maalissa olla!

Voi niitä aikoja....:)

Takaisin tähän päivään ja tämän hetkiseen kuntooni. Noin 10kg raskaampana, juokseminen tuntuu suoraan sanottuna hirveältä! Useampi vuosi on vierähtänyt ilman metrinkään juoksua ja se kyllä nyt näkyy ja tuntuu. Juoksemiseni on raskasta löntystelyä ja hengitys ei kulje. Henki vinkuu, kurkkua kuivaa ja kroppa ei ota vastaan juoksemista. Onko tuona aikana EU:n myötä kopeluitu myös mittayksiköitä? -Onko metri pidentynyt vai minuutti lyhentynyt? Olen aloittanut juoksun treenamisen noin 3 kertaa viikossa. Mihin se sitten riittää, saa nähdä. Toivon, että painoni alkaa putoamaan ja askel kevenemään. Pyöräilyä, juoksua ja kävelyä. Helpolla en tule pääsemään sen tiedän jo nyt. :(



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Vapaavuorohälytys

Taas on lomat lusittu. -Mitä teit lomalla?

No joo... Loma alkoi flunssan kourissa. Selvisin siitä kuitenkin mielestäni aika helpolla. Pari päivää räkä valui ja nokka oli tukossa ja ei sen kummempaa. Loppuloma menikin sitten kun nuorimmainen oli vesirokon kourissa. Kuumeilua, kutinaa ja valvottuja öitä. Joten eipä tullut paljoa lomalla ylimääräisiä puuhailtua. :) 
Sain aloitettua kuitenkin valmistautumisen tulevaan pelastusopiston pääsykokeeseen. Nenä kiinni kirjassa olen päntännyt johtamisensaloja ja palofysiikan palauttaminen mieleen on alkanut...Mitä on? Vaahtoluku, letkukitka, pumppupaine, Bleve etc..
Uudet lenkkaritkin odottavat kenkätelineessä kovaa treenausta tulevaan juoksutestiin. Viimekertaisesta juoksusta on vierähtänyt vaatimattomasti vajaa 12 vuotta. Aika juoksee, minä en. :)
Nyt on pakko aloittaa lenkkeily, että pääsen testin kunnialla läpi. Punttitreeni pois ja aerobista jumppaa tilalle. Pyöräilyä ja juoksua, pari kiloa painoa pois ja -no problem.

Lomalta paluu alkoi vapaavuoro hälytyksellä. Keskellä yötä heräsin puhelimen piippaukseen. -Rakennuspalo, vapaavuorohälytys. Hetken aikaa sängynpohjalla mietittyä, päätin kuitenkin vastata kutsuun ja lähteä töihin. Katso kypäräkamerani tuotokset alla olevasta linkistä.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Eräs aamupäivä työvuorossa

Joskus päivä palokunnassa saattaa mennä niin ettei ole ainuttakaan hälytystä. Sellaiset päivät kuluvat usein treenatessa ja kouluttautuen. Kuitenkin sitä sisimmissään odottelee, että jotain hässäkkää ilmaantuu ja meitä pian tarvitaan. Tästä syystä me töissä ollaan. -Tiedän, ettei kaikki ajattele asioista samalla tavoin, eikä tarvitsekaan. Jonkun mielestä työvuoro, jolloin ei ole yhtään keikkaa on hyvä ja hieno juttu. Silloin kuulemma palkka ja keikkamäärä kohtaa :) Vaikka minäkin toivon, että meillä on tapahtumia työvuorossa, en voisi koskaan sanoa odottavani, että joku olisi hengenhädässä ja tarvitsisi apuamme.

Nyt oli taas sellainen työvuoro, jonka kulkua ei olisi voinut aamulla aavistaa. -Kerrompa hieman tuosta edellisen työvuoron aamupäivästä.

Minut oli siirretty Ristonmaan pääpaloasemalle, eli oikeaan käärmeen pesään. ;) Syy siirtooni, oli uusi nostolava-auto ja siihen perehtyminen. Floridan matkan aikana meille tuli uusinta uutta tekniikkaa oleva hulppea 47m Bronto "tikkari", jonka koulutus meni osaltani ohi. Aamu alkoi kaluston tarkastuksella ja varusteiden nostelulla autoon. Komennuspaikkani oli miekan terävin kärki, eli meidän ykkös sammutusauto ja siellä vastasin kuljettajan tehtäväkentästä.
Ristonmaan pääpaloasema on ns. "erittäin tuulinen paikka". Tällä tarkoitan, että jos jossain asemalla on joku sairastunut, niin paikkaaja lähtee yleisesti juuri Ristonmaalta. Tuo on sellainen ominaisuus tuolla asemalla, ettei sitä eduksi voi laskea. Muutoksia miehistöpuolella tapahtuu jatkuvasti. Ja tämäkään vuoro ei ollut poikkeus, ukkoja sinne ja tänne. Onneksi oma paikkani oli sementoitu, koska olin perehtymässä nostolavaan.

Koulutukseni alkoi heti aamutarkastusten jälkeen, jolloin työkaverini alkoi esittelemään tuota uutuuttaan kiiltelevää Brontoa. Esittely ehti kestää 10 minuuttia, kunnes hälytysilmoitus pääsi ilmoille aseman kovaäänisestä. Ei muuta kuin takaisin omalle kustannuspaikalle, eli RKS 101:sen kuskiksi.
Pillit vinkuen menimme läpi kaupungin ambulanssimme avuksi. Yleensä jos pelastusyksikkö kutsutaan potilaan luo ensihoitoryhmän avuksi, kyseessä on oikeasti jokin vakava tapaus ja käsiä tarvitaan. Niin oli tälläkin kertaa. Kohteessa oli elvytys käynnissä, kerrostalon rappukäytävässä.
Osallistuimme elvytykseen sekä valmistelimme potilaan siirtoa ambulanssiin. Elvytys on sellainen tapahtuma jolloin todella ylimääräisiä käsiä ja voimaa tarvitaan. Tällä kertaa elvytyksemme tuotti tulosta ja potilaalle saatiin verenkierto käyntiin ja matka sairaalaan pääsi alkamaan. Toisin kuin Jacksonvillessä, me emme kuljeta vainajia elvyttäen sairaalaan. ;) Sairaalassa havaittiin kuitenkin potilaamme jälleen elottomaksi. Olimme tehneet kaiken voitavamme ja lääkäri totesi potilaamme kuolleeksi. Ei muuta kuin takaisin asemalle ja jatkamaan tuota hyvin alkuun saatua perehdytystäni.

Noin tunnin verran ehdimme käydä uutta tekniikkaa läpi ja testata koneen ulottuvuuksia, kun taas tilaisuus keskeytyi kovaäänisen möykkään. Ei muuta kun juoksujalkaa taas höökin rattiin ja suuntimaan kohti tehtäväosoitetta. Taas olimme menossa auttamaan ensihoitoyksikköä elvytykseen. Tällä kertaa elvytyksemme kesti noin puolisen tuntia, jonka jälkeen kenttäjohtajamme vihelsi lääkärin konsultaation perusteella pelin poikki. Väistämätön oli siis taas tapahtunut ja potilas todettiin kuolleeksi.
Matkalla "kotiin" puhuimmekin jo leikkisästi olevamme "Tuonelan lauttureita" Puolet leikkiä, puolet totta.:)  -Kaksi keikkaa, kaksi kuollutta.Tälläinen aamupäivä ei ole mikään unelma alku työvuorolle.





Uusi tekniikka nostolavassa on todellakin kehittynyt! Uusi automme on vanhaan verrattuna ilmiömäinen, ulottuvuudet on aivan toista luokkaa. Toki auto on myös samalla huomattavasti raskaampi edeltäjäänsä. Ja sitä ei voi aina laskea eduksi kun usein liikutaan omakotitalojen pehmeissä pihapiireissä.

Lyhyellä käyttökokemuksellani on annettava uudesta autostamme pelkkää positiivistä palautetta. Nyt jopa vanhempaa brankkaria on ajateltu auton suunnittelussa. Kylmänkolotus jaloissa on nyt ihan kasari-meininkiä ja siitä ei tarvitse enää kärsiä. Korinlattiassa on nimittäin lattialämmitys. :) Mielestäni tämä on hyvä suunta kun suunnitellaan uusia työkalujamme. Käyttäjäkunta vanhenee kovaa vauhtia ja erilaiset uudet innovaatiot ottavat paikkansa pelastustoimessa. Tämäkin ratkaisu lattialämmityksen osalta on saanut ehkä alkunsa siitä syystä, kun osa vanhemmista brankkareista alkaa kohta väistämättä dementoitumaan. Joku yö saattaa käydä niin, että tuo kaiken nähnyt harmaa hapsinen vanhempi brother unohtaa kenkänsä kalustohalliin. Vaan eipä huolia, korissa voit olla aivan hyvin sukkasillaan. :)



Totuus lattialämmityksestä on se, että sillä vältetään korin jäätyminen. ;)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Pääsykokeet pelastusopistoon

Alipäällystökurssin lihaskuntotesti ja lääkärintarkastus plakkarisssa.

Olin ajatellut, ettei tuo lihaskuntotesti, jossa erotellaan vain elävät ja kuolleet tuota minulle minkäänlaisia ongelmia, toisin oli käydä. Pari päivää ennen testiä kävin kuntosalilla jumpalla ja taas se tuskainen vihlaisu kävi alaselässä. Tuon viiltävän tuskan olen tuntenut jo lukuisia kertoja ja tiedän heti, että luvassa on tuskaiset seuraavat viikot. Selkäni kipeytyi taas niin, että pelkästään sukkien jalkoihin saaminen on todellista grillausta. Ähinää, tuskailua, hikoilua, kärsimystä.

Tähän vaivaan auttaa tietyt temput. Aluksi täytyy saada pahin kipu pois ja sen jälkeen täytyy alkaa jumpata noita arvokkaita syviä vatsalihaksia. Minun pitäisi muistaa jatkuvasti tehdä juuri noita kyseisiä jumppaliikkeitä. Aina ne kuitenkin unohtuu samalla kertaa kun vaivat helpottavat.
Toinen helpotus minulle löytyy piikkimatosta. Pari kertaa päivässä noin 30min kerrallaan lattialle fakiirimatolle makoilee, se auttaa.

Onneksi testauslaitoksesta löytyi ymmärrystä ja testiaikani siirtäminen onnistui vaivatta. Muutama lisäpäivä selän toipumiseen oli todella tervetullut. Pari päivää kului siis selkää kuntouttaen. Testipäivänä oloni olikin jo todella hyvä, ei ihan normaali mutta sinnepäin. Sanoin testinvastaanottajalle, että romut tankoihin nyt aletaan jumppaamaan. Alipäällystökurssille testirajat on selkeästi alemmat kuin toimintakykytestini tulos on, joten mitään vaikeuksia ei pitäisi olla. Jännitin kuitenkin kuinka selkäni reagoi noihin liikkeisiin. Liikkeet ovat: penkkipunnerrus, vatsat, leuanveto ja jalkakyykky.
Onneksi selkäni ei antanut minkäänlaista merkkiä vaivasta. Täytän siis kelpoisuuden hakea AP-kurssille. :)

testipäivä Peurungassa

Jumpan jälkeen fiilis oli hyvä. Nyt ei muuta kun jäädään odottelemaan kutsua toiseen pääsykokeeseen pelastusopistolle, joka järjestetään Toukokuun lopulla. Se ei sitten olekkaan mikään läpihuutojuttu. Aika näyttää mihin minun valmistautuminen riittää.




tiistai 25. maaliskuuta 2014

Minne polku vie?

Tänään laitoin vireille projektin jota olen jo pitkään kypsytellyt mielessäni.

Olen ollut 12 vuotta palomiehenä Keski-Suomessa ja haalinut kokemusta ja kouluttautunut vaativassa palomiehen tehtävässä jatkuvasti eteenpäin. Tuona aikana takkiin on tarttunut muutakin kuin kitkerää savunhajua. Matka on ollut erittäin opettainen ja kasvattava kaikella muotoa. Tämän polun varrella on tapahtunut paljon, päivittäisonnettomuuksista aina Vihtavuoren räjähdysvaaraan ja öisistä jutustelutuokioista mummojen sängynlaidalla, veret seisauttaviin monipotilastilanteisiin liikenneonnettomuuksissa. Ihmisiä on kuollut, vaikka olemme tehneet hartiavoimin kaikkemme. Onneksi myös joku ollaan joskus pelastettu. :)

Työkavereita on vaihtunut vierellä paljon, moni on jäänyt ansaitulle eläkkeelle ilossa suin. Uusia rautaisia ammattilaisia virtaa opistolta jatkuvasti Keski-Suomeen ja hyvä niin. Tässä sitä vaan huomaa vuosien vierivän ja tuttujen ukkojen harmaantuvan vierellä. On kai sitä itsekin vanhentunut vaikka ei sitä kyllä mistään huomaa, lukuunottamatta mahtavia vuosirenkaita näiden vettyneiden silmien ympärillä ;)  On pakko tehdä jotain ratkaisuja omaa tulevaisuutta ajatellen. Pystynkö ja haluanko jatkaa tällä palomiehen uralla aina tuohon tavoiteltuun eläkeikään saakka, joka tuntuu valuvan karkuun kuin kusi lautaa pitkin. No, eläke asioita en todellakaan halua vielä murehtia, vaan nyt pitää kääntää nokka kohti savoa ja Kuopioo. Olen rohkaistunut ja laittanut paperit syksyllä alkavalle alipäällystökurssille. Se miten tämä polku tulevaisuudessa jatkuu, who knows. Mutta olen ainakin yrittänyt.


Opiskelijaksiko?


torstai 20. maaliskuuta 2014

Hevosmiesten tietotoimiston uutisia

Sosiaalisella medialla on valtavat voimat.

Näin on pakko todeta kun kuulin hevosmiesten tietotoimiston uutisia. Kuin ihmeen kaupalla joku on keksinyt uutisen, että K-S pelan köysikoulutusohjelma (H.A.R.R.T) on keskeytetty työvuorossa tapahtuneen läheltä-piti tilanteen seurauksena. Tällä tilanteella tarkoitetaan ilmeisesti alhaalta pelastamisharjoitusta, josta tein päivityksen muutama päivä sitten.

Tuon päivityksen tarkoitus oli jakaa kokemus siitä kun asiat ei mene kuin elokuvissa. Oman ajattelemattomuuteni seurauksena johtamassani harjoituksessa olisi voinut käydä huonosti ja joku olisi voinut satuttaa itsensä. Helppoa olisi ollut olla jakamatta tuota kyseistä tapahtumaa millään muotoa. Halusin kuitenkin kertoa ja näyttää miten perusharjoituksessa voi joskus käydä.

"Hevosmiehille" nyt kuitenkin tiedoksi, ettei H.A.R.R.T-koulutustamme todellakaan tästä syystä siirretty, vaan syy tähän kurssin siirtoon on työaikalainsäädäntöön liittyvä seikka jota en ala blogissani sen enempää ruotimaan.

H.A.R.R.T-kurssi tullaan saattamaan loppuun saakka, heti kun se on työajallisesti mahdollista.
Koulutuksen anti on ollut kiistatonta ja vienyt köysiosaamistamme eteenpäin valtavin askelin. Kyseessä on sellainen erikoisala pelastustoimessa,jota jokainen palomies osaa vähän, muttei kukaan kunnolla!


Palomies Sami








tiistai 18. maaliskuuta 2014

Lunta tupaan...

Takatalvi on iskenyt meille Keski-Suomeen. Lunta sataa vaaka tasossa ja pakkanen paukkuu nurkissa.
Näyttihän se kevään tulo jo liiankin hyvältä...:)

Tämä samainen takatalvi on iskenyt hampaansa myös tuohon rakkaaseen työpaikkaani. Tänään sain kuulla, ettei köysipelastajakoulutuksemme jatku kuten oli ennalta suunniteltu, vaan se siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

Pakko myöntää, että minua ottaa rutosti paljon "pannuun" ja tekisi mieleni käyttää tätä blogia purkaakseni tämän kaiken pahanolon ulos. Mutta annetaan nyt kuitenkin olla, sitä voisi pian sanoa pahasti ja loukata jotakuta. Mitään ei korjata kuitenkaan rikkomalla. Pettymys on suuri, koska koulutus lakkautettiin juuri kun olimme saamassa sen päätökseen tänä keväänä. Tuon koulutuksen eteen ollaan tehty paljon töitä ja harjoiteltu lukuisia tunteja köysipelastusta.
Keski-Suomen pelastuslaitokseen ei siis valmistu tänä keväänä suomen ensimmäisiä köysipelastajia.
Ei se mitään, ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Menolippu Miamiin maksaisi noin 700 euroa...

Kahvakuulatreeniä Seppälän paloasemalla

Tällä viikolla 20-22.3 Jyväskylän Paviljongissa järjestetään valtakunnalliset Palopäällystöpäivät.
Ajattelin käydä poikkeamassa paikanpäällä. Jos vaikka saisin jotain huikeita ideoita tulevaisuuteen. ;)





torstai 13. maaliskuuta 2014

Harjoitus työvuorossa oli saada karmivan lopun!

Pakko tehdä blogipäivitys köysitreenistä joka olisi voinut päättyä karmivasti.

Edellisessä työvuorossa päätin pitää alhaalta pelastamisharjoituksen, jossa oli tarkoitus hyödyntää köysitekniikoita ja kolmijalkaa. Seppälän paloaseman pihassa meillä on todella hyvä noin 4 metriä syvä harjoituskaivo, jota päätin käyttää tässä harjoituksessa.

Olin itse suunnitellut harjoituksen mielessäni, kuinka se tultaisiin viemään läpi. Ajatus oli, että käydään "nopeasti" kokeilemassa kuinka voisimme hyödyntää tuota yksikkömme kolmijalkaa alhaalta pelastamisessa. Yleensä aina kun päätetään harjoitella työvuorossa jotain, niin se on sama kuin keikan tilaisi. Niin kävi nytkin, hälytys sotki harjoituksemme heti alkuunsa ja kamat jäi levälleen ulkosalle. Keikka hoidettuamme päätimme kuitenkin vielä palata takaisin harjoituksemme pariin.

Katsokaa kuinka sitten kävi. Miksi näytän moisen aivopieruni tuloksen? Haluan, ettei kukaan muu tee samanlaista mokaa harjoituksissaan. En usko kuitenkaan, että kaikilla on samanlaista tuuria kuin meillä oli.




Totesin harjoituksen aikana, että kolmijalka tulisi ankkuroida paikalleen. Mutta ei tehdä sitä tällä kertaa...
Onneksi tässä ei sattunut mitään henkilövahinkoja. Ainoastaan yksi sammutusasun valjas repesi ja meni käyttökelvottomaksi. Itse olen nyt kuitenkin pyöritellyt ajatusta, entä jos jotain olisikin sattunut työkaverilleni? Miten olisin asian kanssa pärjännyt?
Tämä harjoitus muuttui todeksi kun pelastimme kolleegaaa kaivosta. Ankkuroimme lopulta kolmijalan kolmeen eri pisteeseen, näin saimme sen tarpeeksi tukevaksi pelastusoperaatioomme.

Ilman näitä tuentoja yksi mies olisi vieläkin Seppälän kaivossa. :)




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kaikki saavat apuani...

Hiihtolomat tuli ja meni. -Ei ollut lunta, eí ollut jäätä oli vain flunssa.

Meille muutti hiihtoloman alussa uusi vaihto-oppilas ja yhteiselomme alkoi mukavasti neniä niistellen ja sairastaessa.
Koko perhe lukuunottamatta allekirjoittanut oli räkätaudin kourissa pari viikkoa. Todella rentouttava ja virkistävä loma...Heh! Päivät kuluivat pääsääntöisesti kotosalla rakkaitani hoitaen.
Muutama viikko kun on sairasteltu niin hoitajallakin alkaa olemaan empatiakyvyt koitoksella.
Nyt näyttäisi siltä, että pahin flunssa-aalto on meidän pirtissä selätetty. Voisikohan se muka kiertää minut etten sairastuisi? -Tokkopa! Jos ei räkä ala nokasta valumaan, niin kunnon "shitstorm" tulee ja kääntää selkävoiton minusta. Mikäpä olisi mukavempaa? :)


Tänään oli kuitenkin töihin paluun aika.
Työpäiväni on sujunut sairaankuljetuksen merkeissä ensimmäiset 12h. Muutama keikka päivän aikana, ei paha.:) Pehmeä laskeutuminen arkeen loman jälkeen on kohtuullista. Ehdin päivän aikana tehdä paljon hyödyllistä, kartoitin tulevan palokuntien laskeutumisen- ja kattotyöskentelykurssin harjoituspaikkoja. Soittelua rakennusvalvontaan, selvittelyjä purettavista kiinteistöistä ja missä päästäisiin hyvälle ja turvalliselle katolle treenaamaan kurssin tavoitteita. Vaikka sainkin paljon aikaiseksi, silti vielä hyvä harjoituspaikka on työnalla.

Seppälän paloasema

Yksi mainittava keikka sattui tänään, jossa kaksi henkilöautoa kolaroi rajusti taajama-alueella. Toinen autoista oli lähtenyt niin sanotusti "lapasesta" ja ajautui reilulla ylinopeudella suoraan vastaan tulevan auton keulaan kylki edellä. Onneksi mitään pahempaa ei kenellekkään sattunut. Turman aiheuttanut kuljettaja jouduttiin kuitenkin leikkaamaan autonromusta irti. Pienellä puhalluksella, alkometrin viisarit kiipesivät törkeille lukemille. Näissä tilanteissa tulee ajateltua monesti, entä jos, jotain olisikin sattunut jollekin viattomalle??? Rattijuopot ovat minun arvoasteikolla ihan sitä alinta kuraa. Mutta se ei kuitenkaan näy toiminnassani millään tavalla. Kaikki apua tarvitsevat saavat tasavertaista palvelua hädänhetkellä riippumatta taustoista tai teoistaan.

Nyt on perjantaiyö käsillä palokunnassa. Mitä se tuo tullessaan? Sitä emme kukaan tiedä etukäteen.
Se on tämän työn suola ja sokeri. ;)



Blogikirjoitteluni tulee saamaan jatkoa hamaan tulevaisuuteen saakka. Jos mielessäsi on jotain mikä askarruttaa tai mistä haluaisit minun kirjoittavan, please let me know that. :)


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Aika tehdä loppuraportti


clip_image005

Palomiehenä Floridassa
Jyväskylän kaupungin henkilöstön kansainvälinen vaihto-ohjelma antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä tutustumaan amerikkalaisen palomiehen arkeen.


Vaihtokohde

Vaihtoajankohtani oli 1.10. – 28.12.2013. Työskentelyni tapahtui Floridan osavaltiossa,
Duvalin piirikunnassa, Jacksonvillen kaupungin pelastuslaitoksessa (JFRD). Kaupunki on väkiluvultaan Yhdysvaltain 12. suurin. Metropolialueella asukkaita on 1 214 124. Jacksonville onkin Itärannikon kolmanneksi suurin kaupunki New Yorkin ja Philadelphian jälkeen.

clip_image006 clip_image007

Jacksonvillen pelastuslaitos JFRD
Pelastuslaitoksella oli vuonna 2013 54 paloasemaa, joissa toimi 1200 palomiestä. Alueella erikoisosaaminen on keskitetty eri asemille; 2 Hazmat asemaa (Hazardouz material) ja 2 TRT asemaa (Technical rescue team). Tikasyksiköitä kaupungin alueella oli 10 kpl (Ladder).
Pelastuslaitos vastaa palo- ja pelastustoiminnan lisäksi myös ensihoidosta. Alueella toimii 150 ambulanssia, joista 50 on pelastuslaitoksen väreissä.

Hälytyksiä Jacksonvillessä oli 123 368 kpl. Pelastuslaitoksen budjetti on tänä vuonna (2014) yhteensä 196 000 000 $.

Asema 21 ”The Big House”
Tukikohtani sijaitsi paloasema 21:llä, jossa työskentelin pääsiallisesti koko vaihtoni ajan. Asema 21 on erikoistunut HAZMAT -toimintaan (vaaralliset aineet). Asemarakennus oli yksi uusimmista ja suurimmista yksiköistä Jacksonvillessä. Asema 21:llä kaikki tilat olivat yhteisiä eikä näin ollen omia huoneita ollut kuin esimiehillä.

Keittiö oli paloaseman hermokeskus ja sydän. Keittiö oli kalustukseltaan ammattimainen ja heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että siellä panostetaan itsetehtyyn maukkaaseen ruokaan. Lepohuone oli yksi suuri tila, jossa oli sängyt 10 firefighterille. Hälytysten jälkeistä kalustonhuoltotilaa ei ollut, joten noki ja lika kulkeutui vaivatta kaikkiin yhteisiin tiloihin. Viihtyvyyteen ja hyvinvointiin ei asemalla oltu juurikaan panostettu.

Liikuntamahdollisuus oli hoidettu niin, että kalustohallissa oli pieni määrä kuntoiluvarusteita. Kaikki aika asemalla vietettiin yhdessä joko kalustoa huoltaen, hälytyksillä, keittiöpöydän ääressä jutustellen tai leffoja nojatuoleissa katsellen. Ilmapiiri asemalla oli välitön ja lämmin.

Asema 21:n työvuoro koostui alla olevista tehtävistä:
1 palopäällikkö (fire9)
2 captain (rescue ja fire)
1 liutenant
3 engineer
4 firefighter
 
Yksiköitä asemalla oli:
1 Rescue (ambulanssi)
1 Engine (sammutusyksikkö)
1 TowerLadder (tikasauto)
1 HAZMAT (vaaralliset aineet)
1 Fire9 (palopäällikkö)

clip_image009

Työtehtävät
Työskentelin pelastusalalle tyypillisesti vuorokausirytmissä koko vaihtoni ajan, eli 24h töitä ja 2 päivää vapaata. Työpäivät alkoivat klo 8.00 ja päättyivät seuraavana aamuna klo 8:00. Sain työskennellä koko ajan samassa työvuorossa ja tämä oli ehdottoman hyvä asia, koska näin sain syvennettyä ystävyyssuhteitani. Työvuorossa työskenteli kaikkiaan 11 miestä. Työmatkani kuljin kävellen. Matkaa kodistamme paloasemalle oli noin 1 km.

Sain osallistua kaikkiin päivittäisiin palomiehen tehtäviin työvuorossa. Vuorot täyttyivät onnettomuuksista, sairaankuljetuksesta sekä kalustonhuollosta. Työtehtäviini kuului pelastustoiminnan lisäksi valistus- ja neuvontatyötä. Tehtäviäni oli kuitenkin rajattu niin, että vaaralliset tehtävät, kuten savusukellus, sai minulta jäädä turvallisuuteni takia.

clip_image011

Toiminta ja olosuhteet poikkesivat kovasti suomalaisesta pelastustoimesta. Työvuorot vaihtuivat hyvin liukuvasti ilman mitään virallista ”aamuapellia”. Virallisesti työvuoro alkoi klo 8.00, mutta yleensä uusi vuoro saapui jo klo 7.00 ja siitä alkoi huolellinen kalustontarkastus sekä autojen pesu. Kun moottorisahat ja suihkuputket oli tarkastettu sekä autojen kromipinnat kiilsivät arvokkaasti, olikin jo yhteisen aamupalan aika. Ruokakulttuuri näytteli isoa osaa aseman arjessa. Päivän menun suunnittelu tehtiin porukassa ja ruokatarvikkeita metsästettiin ympäri kaupunkia. Ateriat valmistettiin yhdessä yksikön kesken. Syönnin jälkeen tiskasimme astiat takaisin kaappiin. Mitään tiskikoneita asemalla ei ollut vaan tiskaaminen tapahtui perinteisesti käsipelissä.

clip_image013

Alueellamme oli useita liikenneonnettomuuksia, koska olimme vilkkaitten moottoriteiden läheisyydessä. Toiminta onnettomuuspaikalla oli hyvin samankaltaista kuin mihin olen Suomessa tottunut. Poikkeuksena, että yksiköiden esimiehet osallistuvat myös aktiivisesti pelastustyöhön. Useissa tilanteissa pääsin ihmettelemään kuinka paljon auttajia on paikalla.

Pääasiallisesti keikat olivat Rescue, eli sairaankuljetustehtäviä, joihin osallistui aina palopuolen yksikkö mukaan. Näillä tehtävillä pääsin jutustelemaan ja tutkimaan potilaita sekä antamaan lääkkeellistä hoitoa. Tehtävät olivat hyvin samankaltaisia kuin on Suomessakin.

clip_image015

Joissakin työvuoroissa kävimme tutustumassa rakenteilla oleviin kiinteistöihin sekä teollisuuteen. Yhtenä mielenkiintoisena kohteena oli minulle Pepsin tehdas.

Mitään erityisen poikkeavaa, kuten hurrikaania tai alligaattoria, en päässyt tapaamaan.
 


Tavoitteet ja niiden toteutuminen

Tavoitteenani vaihdolle oli päästä tutustumaan TRT-ryhmään (technical rescue team). Tämä ryhmä on erikoistunut köysillä tapahtuvaan korkeanpaikan pelastamiseen. Myös amerikkalainen sammutustekniikkakin kiehtoi minua suoraviivaisuudellaan sekä tehokkuudellaan. Sen lisäksi halusin selvittää mistä amerikkalaisen palomiehen arvostus ja sankarillisuus syntyy. Tavoitteenani oli myös kohentaa kielitaitoani ja tutustua uusiin ihmisiin.

Ennalta nimetty työpaikkaohjaajani ei tehnyt koskaan kanssani minkäänlaista suunnitelmaa siitä kuinka vaihtoni läpi viedään. Ja jälkeenpäin miettien tämä suunnitelma olisi ehdottomasti täytynyt olla. Näin olisin voinut paremmin päästä tavoitteisiini. Suunnitelman laatiminen yhdessä ohjaajan kanssa antaa jonkinlaiset suuntaviitat siihen mitä tuleman pitää. Lisäksi se näyttää myös kuinka sitoutunut ja innokas ohjaaja on tehtävässään. Lopulta uudeksi ohjaajakseni muotoutui liutenant ”Beaver”. Hän oli ehdottoman hyvä ohjaaja, joka otti jatkuvasti minut kaikessa huomioon.

clip_image017

Pääsin kuitenkin toivomaani köysipelastuskoulutukseen, jossa pääsin vaihtamaan oppeja amerikkalaisten veljien kanssa. Köysipelastustoiminta poikkeaa joiltain osin meidän malleista. Suomalaiset välineet ja osaaminen on todella korkealuokkaista ja näin ollen mitään uutta kotiin tuotavaa ei tekniikoista tai varusteista juurikaan löytynyt. Toisin sanoen meidän toiminta mallit (H.A.R.R.T) ovat hyvin samankaltaiset lukuun ottamatta käytössä olevia varusteita. Suomessa meillä on erittäin tiukka ohjeistus hyväksytyistä varusteista. (CE-hyväksyntä)

Toiveissani oli päästä tutustumaan Jacksonvillen muihinkin paloasemiin. Tämä toiveeni toteutui niin, että pääsin vierailemaan päiväsaikaan lyhyesti useammallekin asemalle. Kuitenkin pääasiallisesti olin asema 21:llä. Yhteyshenkilöni oli valinnut asema 21:sen lyhyen työmatkan vuoksi (koti - asema).

Kielitaitoni kehittyi mielestäni hyvin tuon 3 kuukauden aikana. Ja vaikka panostin kovasti kielenopiskeluun ennen vaihtoon lähtöä, on pakko tunnustaa, että paremmasta kielitaidosta ei olisi ollut haittaa. ;)

Amerikkalaisen palomiehen arvostus rakentuu monista asioista. Yhtenä suurimpana tekijänä on se, kuinka paljon pelastuslaitokset osallistuvat erilaisiin hyväntekeväisyys-kampanjoihin.
Vierailuni aikana kerättiin rahaa mm. vilkkaalla risteysalueella lihasrappeumasairautta kärsiville lapsille. Sekä kahden viikon ajan pukeuduimme päivittäin pinkkiin t-paitaan, jolla kampanjoitiin rintasyöpää vastaan.

clip_image019

Ikimuistoisimpana hyväntekeväisyys-kampanjointina pidin sitä, kun olimme jakamassa useamman yksikön voimin jäätelöä lastensairaalassa pikkupotilaille. Jäätelöt ja ilmapallot maksoi eläkkeellä oleva palomies.

clip_image021
 
Koulutukset, joihin pääsin osallistumaan Jacksonvillen pelastuskoulussa:
Suurten valtamerialusten – laivapalo koulutus
USAR - team köysipelastuskoulutus
Suuret vesimäärät ja vaahdotus

Laivapalosimulaattori
clip_image023
Vaahdotus koulutus
clip_image025

Asuminen ja oleskelu Jacksonvillessä

Lähdimme matkaan koko perheen voimin. Vuokrasimme läheltä paloasemaa todella viihtyisän ja kalustetun luhtitalo-asunnon, jonka pihapiiriin kuului uima-allas, grillikatoksia ja lasten leikkipuisto. Asunnon löytäminen ja vuokraaminen eivät tuottaneet suuria ongelmia. Asunto löytyi meille internetistä (www.vrbo.com). Paloaseman yhteyshenkilöni kävi etukäteen tutustumassa taloon ja sen ympäristöön. Näin saatiin varmuutta vuokrata kyseinen asunto. Vuokraisäntämme oli todella ystävällinen ja avulias. Talossamme asui paljon muitakin perheitä, joten saimme koko perhe nopeasti uusia ystäviä.

clip_image027

Vaihtoni ajan vaimoni oli vuorotteluvapaalla ja huolehti kouluikäisen esikoisemme kotikoulusta. Päiväkoti-ikäinen kuopuksemme nautti huolettomasta olostaan ilman aikatauluja. Vapaapäivät kuluivat nähtävyyksiä kierrellen ja ympäristöön tutustuen. Kävimme lukuisilla rannoilla paistattelemassa auringon alla. Iltaisin vietimme paljon aikaa kotimme pihapiirissä naapureidemme kanssa. Amerikkalaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja näin ollen meidän asettuminen uudelle seudulle sujui todella vaivattomasti, tuntui kuin olisimme asuneet siellä jo pidempäänkin.

Suurkaupungin tuntu puuttuu Jacksonvillestä, koska kaupunki on pinta-alaltaan valtava. Välimatkojen ja olemattomien pyöräteiden vuoksi ilman autoa Jacksonvillessä ei tule toimeen, vaan joka paikkaan on mentävä omalla autolla. Vuokrasimme auton jo etukäteen Suomesta, joten ongelmia ei pitänyt tulla, mutta toisin kävi. Autonvuokraus aiheutti todellakin suuria murheita. Näistä seikkailuista voi lukea Palomies Sami –blogista.

Ilmastollisesti ja hintatasoltaan Jacksonville on mitä parhain paikka suomalaiselle!
 
Vaihdon merkitys ja ammatillinen kehittyminen

Pääsin aitiopaikalta tutustumaan amerikkalaiseen pelastustoimeen ja kulttuuriin. Tutustuin lukemattomiin uusiin ihmisiin ja sain luotua verkostoja Jacksonvillen pelastuslaitokseen.
Irtiotto omasta työstä oli myös ainutlaatuinen ja sainkin paljon vaihtelua normaaliin työpäivääni. Vaihdon myötä sain huomata kuinka korkeatasoinen pelastustoimi meillä Jyväskylässä on.

Työvuorossa ei ollut samanlaista harjoittelukulttuuria kuten meillä Jyväskylässä on. Jacksonvillessä kaikki ammatilliset koulutukset tapahtuivat paikallisella pelastuskoululla. Välillä olisin kaivannut jotain treenejä myös kotiasemalla ollessamme. Aikaa kuitenkin olisi ollut asemakohtaisille harjoituksille riittävästi. Oma ajatukseni on, että palomiehentyöhön isona osana kuuluu ammattimainen, monipuolinen harjoittelu, joka takaa sen, että hälytyksen sattuessa keskellä yötä ei mene sormi suuhun vaan toiminta on tehokasta ja turvallista. Tämä kaikki lisää työhyvinvointia sekä parantaa kansalaistemme turvallisuutta onnettomuuden sattuessa.
Näin kaikki toimintamme pelastuslaitoksella on ammattimaista.

Jacksonvillessä ei palomiehillä ollut samanlaista taakkaa toimintakyvyn ylläpitämisestä kuten Suomessa on. Palomiehen fyysisyyttä ei juurikaan testata enää palomieskoulun jälkeen, vaan kaikki kuntoilu on omaehtoista ylläpitoa ja vaatimuksia tai testejä ei ole käytössä. Näin ollen ei työvuoroissa ollut yhtään toimintarajoitteista palomiestä vaan kaikki osallistui toimintaan oman kuntonsa antamissa rajoissa. Suomessa palomiehet tekevät vuosittain 3 eri fyysistä testiä, joilla seurataan jatkuvasti meidän kykyä toimia palomiehentehtävissä. Meille työnantaja antaa mahdollisuuden harjoitella joka työvuorossa 2 tuntia liikuntaa. Mikäli testit eivät syystä tai toisesta mene läpi, niin saamme harjoitteluohjelman, jota noudattamalla kunnon pitäisi kasvaa. Mutta jos syynä on jokin terveydellinen haitta, joka estää meitä läpäisemään testejä, niin huomaa pian olevansa opiskelemassa itselleen jotain uutta ammattia.

Toimintakyvyn testaus on mielestäni hyvä asia. Näin pysyn itse hyvässä fyysisessä kunnossa ja se kannustaa harjoittelemaan. Mutta varjopuolena on ikääntyminen, joka vaikeuttaa ja aiheuttaa lisää harmaita hiuksia toimintakyvyn kanssa kamppaileville palomiehille. Mielestäni ei 60-vuotias palomies voi olla samalla viivalla 25-vuotiaan palomiehen kanssa toimintakyky testauksessa. Vaatimuksiamme olisi syytä miettiä uudelleen ja näin tukea ikääntyvien työssä jaksamista.

Työvuorojärjestelmä Jacksonvillessä oli mielestäni raskas. Vain 2 vapaapäivää työvuoron jälkeen oli riittämätön määrä jaksamisen kannalta. Palautuminen rankoista työvuoroista oli haasteellista vaikkakin oma työnkuvani oli varsin kevyt vierailuni aikana. Suomessa meillä on tiukempi työaikalainsäädäntö verrattuna Floridaan, ja koen sen olevan meidän etu.

Floridassa palomies voi jäädä halutessaan eläkkeelle 20 vuoden uran jälkeen. Jos kuitenkin jaksaa palvella 25 vuotta, niin eläkepalkka ja edut ovat jonkin verran paremmat. Jos minä olisin palomiehen virassa Jacksonvillessä, minulla olisi vielä virkauraa jäljellä 8 vuotta, jonka jälkeen voisin kunniallisesti jäädä eläkkeelle palomiehenä. Mutta kun olen Suomen eläkejärjestelmän piirissä, minun palomiehen urani pitäisi kestää vielä vaivaiset 28 vuotta!

Jacksonvillestä opin sen, kuinka palomiehen korkea arvostus on valjastettu kaikkeen hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyttä tehdään paljon ja näin pystytään auttamaan apua tarvitsevia. Samalla palomiesten arvostus nousee jatkuvasti. Jos jotain haluaisin tuoda Jacksonvillestä Jyväskylään, niin toisin ehdottomasti tuon ammattiylpeyden, jota palomiehet kantavat jatkuvasti harteillaan. Meillä Suomessa ei todellakaan tarvitse palomiesten kulkea päät syvällä painuksissa. Me olemme vähintäänkin yhtä kovia, ellemme jopa kovempia pelastusalan ammattilaisia. Meillä on monipuolista huippuosaamista sekä todella laadukkaat työkalut ja varusteet. Jos emme itse arvosta työtämme tarpeeksi korkealle, niin on arvostusta vaikea hakea muualtakaan.

Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka tuo vaatimaton Jacksonvillen paloasema rakennuksena on luonut mielettömän hyvän ilmapiirin työntekijöille. Kukaan ei voi rakennusteknisistä syistä linnoittautua omiin oloihinsa vaan kaikki aika kuluu yhdessä oleillen. Jyväskylässä kaikki päätoimiset asemat ovat kooltaan suurempia ja jokaisella on mahdollisuus omaan yksityisyyteen. Toivoisin, että me jöröt suomalaisetkin voisimme myös joskus tulla pois omista piilopaikoistamme ja tuntea amerikkalaisveljien tapaan vahvaa ”brotherhoodia”.

Kansainvälinen henkilöstövaihto on ollut unelmani jo useamman vuoden ajan. Ja nyt se unelma on käynyt toteen. Paljon työtä se on vaatinut, mutta kaikki tämä kokemani on ollut todellakin sen arvoista. Iso kiitos kuuluu Jyväskylän kaupungin kansainväliselle yksikölle.

clip_image029




You will never stumble on anything good while sitting”