HIGH ADVENTURE OY

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Paluu arkeen...

Paluu arkeen on siis tapahtunut ja elämä Kuopiossa on taakse jäänyttä aikaa. Muutto ruljanssi ottaa aina koville ja varsinkin kun ollaan asuttu 10 kuukautta Ikean naapurissa, Ikean lihapullien lisäksi meille on kertynyt huomattava määrä uutta ja erilaista mööpeliä joita ei aiemmin huushollissamme ollut. On ollut erittäin mukava palata takaisin oikeaan kotiin ja on myös myönnettävä, että paluu töihin on tuntunut vajaan vuoden poissaolon jälkeen mukavalta.

Töihin paluuseen olin varautunut jotenkin niin, että se olisi sellainen "pehmeälasku". No, päivän sainkin perehtyä tulevaan esimies pestiini. Kessun toimistossa tutustuin ruiskumestarin ohjauksessa työvuorosuunnitteluun, palkanmaksunperusteisiin ja Pronton täyttöön. Mutta klo 20:00 komento kävikin tuohon kirkkaaseen pakettiautoon, eli ambulanssiin. Yö kuluikin sitten suunnilleen kokonaan kumipyörillä Jyväskylän kaduilla. Niin hyvin vuoden opintovapaalla olin työstä vieroittunut etten päässyt EApolin ovista sisään kun en kuolemaksenikaan muistanut 4-numeroista ovikoodia. Mutta ei se mitään, ei meillä yhtään "oikeaa" potilastakaan.

Edellisen vuoron olinkin jo oikeassa tulikokeessa. Jouduin yllättäin ruiskumestariksi pääpaloasemalle. Päivä sujui ilman suurempia kommelluksia. Paljon tuli vietettyä aikaa kessun toimistossa ja täyteltyä erilaisia planketteja joista palomiehenä ollessaan ei juurikaan tiennyt.

Jonkinlaiset oppirahat jouduin maksamaan median kanssa toimimisesta.
Meille sattui eläimen pelastustehtävä jossa lokki oli loukkaantunut niin pahasti, että se kärsi ja kitui kun toinen siipi oli miltei kokonaan repeytynyt irti. Keikka hoidettiin tyylikäästi, lintu haettiin kerrostalon pihamaalta jossa ihmiset sitä kummastelivat suurella joukolla. Sovittiin miehistön kanssa, että otetaan lintu kiinni ja viedään se tyylikkäästi paloasemalle, jossa se hoidettaisiin "nahkurin orsille" ilman ylimääräisiä kansalaisten katseita. Pysyimme suunnitelmassa ja lintu pääsi tuskistaan. Sitten soittikin sanomalehden toimittaja ja kyseli tapahtumista. Kerroin asiat rehellisesti ja lopputuloksen voi lukea nettilehdestä.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/loukkaantuneella-lokilla-karu-kohtalo-jyvaskylassa/2063941
Seuraavan kerran mietin tarkemmin sanojani. :)

Kesäkessu