HIGH ADVENTURE OY

torstai 13. maaliskuuta 2014

Harjoitus työvuorossa oli saada karmivan lopun!

Pakko tehdä blogipäivitys köysitreenistä joka olisi voinut päättyä karmivasti.

Edellisessä työvuorossa päätin pitää alhaalta pelastamisharjoituksen, jossa oli tarkoitus hyödyntää köysitekniikoita ja kolmijalkaa. Seppälän paloaseman pihassa meillä on todella hyvä noin 4 metriä syvä harjoituskaivo, jota päätin käyttää tässä harjoituksessa.

Olin itse suunnitellut harjoituksen mielessäni, kuinka se tultaisiin viemään läpi. Ajatus oli, että käydään "nopeasti" kokeilemassa kuinka voisimme hyödyntää tuota yksikkömme kolmijalkaa alhaalta pelastamisessa. Yleensä aina kun päätetään harjoitella työvuorossa jotain, niin se on sama kuin keikan tilaisi. Niin kävi nytkin, hälytys sotki harjoituksemme heti alkuunsa ja kamat jäi levälleen ulkosalle. Keikka hoidettuamme päätimme kuitenkin vielä palata takaisin harjoituksemme pariin.

Katsokaa kuinka sitten kävi. Miksi näytän moisen aivopieruni tuloksen? Haluan, ettei kukaan muu tee samanlaista mokaa harjoituksissaan. En usko kuitenkaan, että kaikilla on samanlaista tuuria kuin meillä oli.




Totesin harjoituksen aikana, että kolmijalka tulisi ankkuroida paikalleen. Mutta ei tehdä sitä tällä kertaa...
Onneksi tässä ei sattunut mitään henkilövahinkoja. Ainoastaan yksi sammutusasun valjas repesi ja meni käyttökelvottomaksi. Itse olen nyt kuitenkin pyöritellyt ajatusta, entä jos jotain olisikin sattunut työkaverilleni? Miten olisin asian kanssa pärjännyt?
Tämä harjoitus muuttui todeksi kun pelastimme kolleegaaa kaivosta. Ankkuroimme lopulta kolmijalan kolmeen eri pisteeseen, näin saimme sen tarpeeksi tukevaksi pelastusoperaatioomme.

Ilman näitä tuentoja yksi mies olisi vieläkin Seppälän kaivossa. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti