Olen ollut 12 vuotta palomiehenä Keski-Suomessa ja haalinut kokemusta ja kouluttautunut vaativassa palomiehen tehtävässä jatkuvasti eteenpäin. Tuona aikana takkiin on tarttunut muutakin kuin kitkerää savunhajua. Matka on ollut erittäin opettainen ja kasvattava kaikella muotoa. Tämän polun varrella on tapahtunut paljon, päivittäisonnettomuuksista aina Vihtavuoren räjähdysvaaraan ja öisistä jutustelutuokioista mummojen sängynlaidalla, veret seisauttaviin monipotilastilanteisiin liikenneonnettomuuksissa. Ihmisiä on kuollut, vaikka olemme tehneet hartiavoimin kaikkemme. Onneksi myös joku ollaan joskus pelastettu. :)
Työkavereita on vaihtunut vierellä paljon, moni on jäänyt ansaitulle eläkkeelle ilossa suin. Uusia rautaisia ammattilaisia virtaa opistolta jatkuvasti Keski-Suomeen ja hyvä niin. Tässä sitä vaan huomaa vuosien vierivän ja tuttujen ukkojen harmaantuvan vierellä. On kai sitä itsekin vanhentunut vaikka ei sitä kyllä mistään huomaa, lukuunottamatta mahtavia vuosirenkaita näiden vettyneiden silmien ympärillä ;) On pakko tehdä jotain ratkaisuja omaa tulevaisuutta ajatellen. Pystynkö ja haluanko jatkaa tällä palomiehen uralla aina tuohon tavoiteltuun eläkeikään saakka, joka tuntuu valuvan karkuun kuin kusi lautaa pitkin. No, eläke asioita en todellakaan halua vielä murehtia, vaan nyt pitää kääntää nokka kohti savoa ja Kuopioo. Olen rohkaistunut ja laittanut paperit syksyllä alkavalle alipäällystökurssille. Se miten tämä polku tulevaisuudessa jatkuu, who knows. Mutta olen ainakin yrittänyt.
 |
| Opiskelijaksiko? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti