HIGH ADVENTURE OY

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vain pelastussukelluskelpoisuus merkkaa jotain....

Meitä palomiehiä on vuodesta toiseen rassannut eräs asia. Tuon asian vuoksi on taisteltu ja pidetty hienoja juhlapuheita eri tilaisuuksissa. Myös moni kansanedustajaehdokas on vaalien alla suu vaahdossa luvannut hernerokkapadan äärellä, ajaa palomiehille oikeutta ja kohtuutta tuossa meitä riivaamassa epäkohdassa. Sitten kuitenkin kun Arkadianmäen ovet aukenevat ja tilinauhassa lukee; kansanedustaja, samalla kertaa unohtuu tuon pienen ja piskuisen ammattiryhmän murheet.

Minusta tuo taistelu alkaa hiljalleen tuntumaan epämiellyttävälle ja turhalle. Sama kuin yrittäisit kusta savutuuletinta vastaan. En usko, että asiaa saadaan järjestettyä meitä palomiehiä miellyttäväksi, se ei vaan taida olla tänä päivänä mahdollista. Moni on kuitenkin vielä sitä mieltä, että kun palomiehet vaan jaksaisi aina kun mahdollista, ruikuttaa korkeasta eläkeiästä. Se kantaisi hedelmää ja näin voisimme saada takaisin vanhan "hyvän" eläkeiän.
On hienoa, että on kuitenkin vielä heitä jotka uskovat siihen, että voitamme taistelun eläkeiästä.

Mielestäni meidän tulee taistella enemmänkin siitä, että jokainen brankkari saa tehdä arvokasta työtään tietyillä rajoitteilla nykyiseen eläkeikäänsä saakka. Eikä ikääntyvää palomiestä tulisi heittää toimintakyvyn heikentyessä luistinratoja jäädyttelemään tai sairaalaan narikkamieheksi. Se ei ole kunniallista ja eikä siinä paista arvostuksemme. Jotta saamme tehdä tuota vuosittain arvostetuimmaksi ammatiksi valittua hommaa, meidän tulee suorittaa jatkuvasti lukuisia erilaisia testejä ja näyttöjä. Vain pelastussukelluskelpoisuus merkkaa työantajalle jotain.... Kuitenkin päivittäiset hälytystehtävät ovat käytännössä osoittaneet, että vähempikin kuntotaso riittäisi. On tietenkin joskus tilanteita, joissa erittäin kovasta kunnosta on merkittävästi apua tehtävän hoitamissa. Tällä hetkellä pelastuslaitoksissa pyritään siihen, että koko työvuoro olisi ns. pelastussukelluskelpoinen. Ja tämän seurauksena vanhemmat palomiehet hoitavat ainoastaan kuljettajan tehtäviä. Noita kuskinpaikkojakin on kuitenkin rajallisesti ja näin tulee herkästi tilanne, jossa aletaan sovittamaan sairaalan narikkamiehen nuttua päälle. Samaan aikaan nuoret pelastajat tavoittelee tuota himottua sammutusauton kuskin paikkaa komennuslistalla. Itse kannoin korteni kekoon asiassa ja luovuin paikastani nostolavakierrossa. Toivon kuitenkin, että sitten jonakin päivänä kun meikäläisen tossu alkaa painamaan ja kusi tulee kuin kastelukannusta monta kertaa yössä, minut huolittaisiin takaisin tuohon palokunnan arvostetuimpaan yksikköön.

Keski-Suomen Pelastuslaitos RKS 106

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti