Viikko alipäällystöopiskelua takana. En ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa sanaakaan blogiini tuona aikana.
Ensimmäiset 5 päivää on ollut todella kiireisiä. Opiskelut alkaa yleensä klo 8.00 ja loppuu klo 16.15, sen jälkeen kiireellä fillarin selkään ja hakemaan tyttöä päiväkodista ja sitten ruuanlaittoon. Eipä jää paljoa illalle luppoaikaa. Nukku-Matti heittää hiekat jo klo 21 jälkeen. Seuraava päivä menee taas samalla kaavalla ja sitä seuraava ja jne...
Kurssikaverini ovat aivan loistavia tyyppejä. Kaikista näkyy ja kuuluu pitkä kokemus pelastusalalta eri puolilta suomenmaata. Päivät kuluvat kuin siivillä täällä.
Opiskelun näkökulmasta viikko on ollut mielestäni sekava. Opistolla on siirrytty pitkälti verkko-opiskeluun ja kaikki tehtävät ja lukupaketit täytyisi osata kaivaa sieltä. Minulle viikosta on jäänyt enemmän kysymyksiä kuin olen saanut vastauksia. :) - Kai se vaan on alkukankeutta pitkän opiskelutauon jälkeen.
Alipäällystökurssi on nyt ns. monimuotoinen, eli meillä on lähi- ja etäopiskelua. Silloin kun on etäviikko se ei ole todellakaan mikään huili tai lomaviikko vaan erilaisia oppimistehtäviä tursuaa verkosta. - Puhaltamalla tästä ei kyllä selviä.
lauantai 16. elokuuta 2014
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Koulu alkaa
Huomisaamuna meikäläinen painaa tukkaputkella fillarilla pitkin Petosen pyöräteitä joten alta pois.
Aluksi tytär päiväkotiin ja sitten suunta kohti tuota venäläistyylistä betonikolhoosia, eli Pelastusopistoa.
Huomenna alkaa siis opiskeluni kohti huikeaa palokersantin uraa. Koulupolun aloittaa myös moni tuleva pelastusalan ammattilainen. Stemppiä kaikille ja kovaa opiskeluintoa tulevaan rypistykseen opistolla.
Pakko myöntää, olen aika tohkeissani aloittamassa alipäällystö-opinnot. Toivottavasti intoa piisaa myös pitkän talven ylitse aina ensi kevääseen saakka. Upouusi oppilaspuku roikkuu henkarissa ja kengät kiiltää uutuuttaan. Tuolin selkänojalle roikkuu reppu valmiiksi pakattuna. Kynät on hiottu huippukuntoon ja vanha penaalinikin löytyi. Kaikki on siis valmista huomiseen.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Mikkään ei mene kohtuuella!
Nyt sitä ollaan semi-savolaisia...
Eipä mennyt tämäkään muutto niin kuin elokuvissa... Viimeksi muuttaessamme Jacksonvilleen meitä piinasi kirppuarmeija, joka sai meidät vanhemmat hermoromahduksen partaalle pienillä hampaillaan. Nilkat ruvella taistelimme noita pikku-nilviäisiä vastaan kokonaiset 3 viikkoa. Kutina oli aivan jumalaton eikä apua meinannut löytyä mistään. Vuokranantajamme järjesti asuntoomme useamman kerran myrkytyksiä ja savutuksia, jolla tuo kirppusirkus loppui.
Tällä kertaa muuttomme oli hiukan erilainen. Suunnitelmamme muutosta oli, että pääsisimme elokuun ensimmäisenä viikonloppuna siirtämään leirimme savoon. -No, eipä mennyt taaskaan niin kuin oli suunniteltu. Vastassamme ei ollut kirppuja eikä torakoita, vaan vuotava jääkaappi, ja täysin siivoamatta jätetty huoneisto. Saavuimme yhdessä huoltomiehen kanssa asuntoon ja pääsimme toteamaan ettei kämppä ole sellaisessa kunnossa, että sinne voitaisiin muuttaa.
Suunnitelma oli nopeasti jotakuinkin selvä; Alku viikosta todetaan onko kosteusvaurio vuotavasta jääkaapista syntynyt vai ei? Siivoojat tulevat laittamaan paikan sellaiseen kuntoon, että muuttaminen on mahdollista.
-No eihän siinä... Puolet meidän kamoista on lainatussa pakussa joka täytyy palauttaa viikonloppuna. Ja osoitteemme on siirretty jo Kuopioon. Työttömän arki Jakomäessä vaihtui nopeasti, asunnottomana Petosella. :) -Ei huono!
Onneksi pystyimme palaamaan takaisin lintukotoomme Jyväskylään.
-Hyvä niin. No nyt on kuitenkin asiat hyvin, asunto on siivottu ja kosteusvaurioita ei ollut päässyt syntymään. Olemme vihdoinkin päässeet asettumaan uuteen kotiimme ja tavarat alkaa löytämään omat paikkansa asunnosta. Maalari tulee vielä päivänä jonain ja sipaisee uudet värit kotimme seiniin.
Lähiöarki Petosella on siis alkanut. :)

| Asuntomme ikkuna |

maanantai 14. heinäkuuta 2014
Väsynyt, mutta onnellinen!
Pitkä tovi viimeisestä kirjoituksesta...
Kesä on verottanut jaksamista ja kokoajan on ollut kaikenlaista hässäkkää. Ei ole löytynyt paukkuja päivitellä sosiaalista mediaa.
Kaksi työvuoroa ja sitten alkaa kesäloma, joka jatkuu elokuun 11. opiskeluvapaana aina ensi kevääseen saakka. Tuntuu siltä, että katko työntekoon tulee taas sopivaan saumaan. Joku sanoikin, että -johan sää olitkin pitkään töissä. Muistelevat varmaan viime syksyä jonka vietin Jacksonvillessä. :) No, elämä on valintoja!
Odotan alipäällystökurssin alkamista kuin kuuta nousevaa. On hauskaa lähteä opiskelemaan pitkästä aikaa. Kaikki valmistelut alkaa olemaan hoidossa, eli asunto on, koulu ja päiväkoti paikat on myös löytynyt läheltä kotiamme. Kaikki onnistui yllättävän helposti. :) Muutto Kuopioon on siis kuun vaihteessa edessämme.
Se miten syksy ja talvi menee, hiukan jännittää. :)
Noin viikko sitten työyhteisömme sai suru uutisen. Yksi pitkäaikainen työkaverimme menehtyi äkisti kotiinsa.
Vilin muistoa kunnioittaen; Sir Elwood -Hyvä Veli

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Kultainen kolmijalka
On hauskaa seurata kuinka mediassa ja pelastuslaitoksissa on käsitelty läheltä piti-tilannettamme kolmijalan kanssa. Spal jäsenlehti
Taidan olla tosiaan jollainlailla edelläkävijä tai jonkinlainen luopio kun lähdin tuomaan virheeni kaunistelematta kaiken kansan nähtäville. Joku saattaa ajatella, että vain idiootti tunnustaisi virheen ja vieläpä näin julkisesti.
Palokunta tuo viimeinen miehisyyden linnake on todellakin paikka, jossa yleensä kaikki pikku ja isommatkin mokat yritetään piilottaa ja lakaista maton alle kaikin keinoin. Itse 12 vuotta palomiehenä olleenani tiedän mitä olla töissä linnakkeessa, jossa kaikki perustuu miehistön keskuudessa veljelliseen vittuiluun. Jos ajattelet uraa pelastuslaitoksella, niin mieti ensin kuinka paljon kestät tuota vittuilua. :) No, kaikki me ollaan hyvin saman henkisiä ja myös jokainen saa oman osansa kun jotain sattuu.
Jos vaikka peruutat ambulanssin liikennemerkkiin tai tankkaat epähuomiossa bensaa dieselin sijaan.
"-Tästä ei sitten puhuta" -Joo, ei puhuta. Asemalle päästyään kaikki tietää varmasti mitä tuli tehtyä tai kuinka töpeksit.
Kaikki huipentuu pikkujouluihin, jossa jaetaan lahjoja toisillemme. Tämä on sellainen ohjelmanumero jossa saa nauraa vedet silmissä. Pikkujouluparit arvotaan jo hyvissä ajoin syksyllä, jotta jää riittävästi aikaa valmistella lahja työtoverille. :) Idea on tietenkin etsiä ja kaivaa jotain, missä parisi on kunnostautunut eli mokannut. Se on kuin salapoliisin työtä. Hyvällä ja huolellisella tiedustelulla saatat saada tietoosi jotain mitä muut ei tiedä. Siitä sitten vaan mielikuvitus laukkaamaan ja puusepän verstaaseen askartelemaan jotain ainutlaatuista.
Voin vaan kuvitella, mitä omassani pikkujoulupaketissa tänä vuonna on. :)
Palokunta on muuttunut rajusti viimevuosien aikana. Se että meille on tullut naisten vessoja paloasemalle, sählykenttä on viety pois, myös vanhat perinteet alkaa jäämään pois. Nykyään on kiellettyä heittää tuore virkamies letkunpesualtaaseen uimaan ja tyhjentää 6 kg jauhe lahkeesta sisään. Nykyisin sitä kutsutaan työpaikka kiusaamiseksi. Kiusaamista ei tietenkään tule hyväksi kenenkään eikä millään muotoa. Mutta tämä kaikki perinne on vaan niin erilaista... Itse olen sitä mieltä, että olemme menettäneet tässä jotain arvokasta.
Ehkäpä myös näiden muutosten myötä uusi palomiessukupolvi on valmiimpi ottamaan virheistä opiksi.
Vahinkoja sattuu yleensä aina tietylle porukalle, ja se on se porukka joka tekee jotain. :)
Tuohon vanteeseen saat vakanssi numerosi komeilemaan kolhittuasi talon auton. :)

"jos ei tee mitään, mitään ei satu"
...tai päällystölle;
"Jos et tee päätöstä, et tee huonoa päätöstä"
| Ristonmaan keskuspaloaseman apellipaikka |
Jos olet onnistunut oikein kunnolla tuossa kolhimisessa, niin saattaa olla että tuo ripustetaan juhlallisesti kaulaasi aamuapellissa uuden ja vanhan vuoron todistaessa.
Terveisin
-Tripodi
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Elämää palokunnassa
Sunnuntain työvuoro pelastuslaitoksella on sujunut urheilun merkeissä..
Palokunnan telkkarista ei tällä hetkellä tule muuta lähetystä kuin potkupalloa. Minulle tuo kyseinen laji ei tuota minkäänlaista intohimoa tai edes pienentäkään kiinnostusta. Sosiaalisena henkilönä halusin kuitenkin olla mukana seuraamassa kuinka isot miehet heittäytyvät ja teeskentelevät loukkaantunutta. -naurettavaa vastuun siirtelyä, itse kun vannon kamppailu-urheilun nimeen.
Pelin tuoksinnassa kanava vaihteli sujuvan lennokkaasti jalkapallon ja Lahden Eliittikisojen välillä. Yllättäin keskuudessamme heräsi ajatus, että kuinka nopeasti kentän kiertäisi, eli siis 400 metriä. Palokunta maailmassa pitää alkaa aina ns. "kellojen soida", tälläisessä tilanteessa. Joskus on paras tyytyä vain kuuntelemaan juttuja, varsinkaan jos et ole pomminvarma asiasta.
Aapo alkoi retostelemaan juoksevansa tuon 400 metriä aikaan 1:00minuuttia!
- Ei pidä paikkaansa, kuului sohvalta kuin yhdestä suusta! Mutta itsevarmana ja salaperäisenä elostelu jatkui kunnes joku totesi, että ei muuta kuin radalle juoksemaan ja kello käyntiin. Mikä on panos? Ei enempää eikä vähempää kuin sakuyö. Eli panos on siis kovin mahdollinen :)
Kysyin Aapolta, että paljonko tarvitset aikaa valmistautumiseen. Vastaus oli lyhyt ja selkeä, - jos kusella voin käydä, niin sitten mennään. Perätysten ajeltiin sammutusyksikkö ja ambulanssi Palokan yleisurheilukentälle toteamaan kuinka vedossa käy. Alkulämmittelyksi Aapeli nykäisi yhden kierroksen ja kertoi olevansa valmis koitokseen.
-Paikoillanne, valmiit ja HEP!
Aapo pinkaisi täyteen laukkaan ja pakko myöntää , että juoksu näytti hyvältä. Mutta parhaalta tuntui se, että olin onnistunut saamaan tilanteen tähän pisteeseen, että Seppälän työvuoro on radan varressa kirittämässä yhtä yllytyshullua juoksemaan. Loppusuoralle saavuttuaan ajattelin, että viimeistään nyt se puhkeaa ja selkä suoristuu ja näin ollen voitan vedon. Mutta Aapo ylitti maaliviivan aikaan 00:58.43!!!
Hieno juoksu, joskus on osattava myös itse myöntää tappionsa. Sanoin kuitenkin, -no niin, se oli alkulämmittelyä, ilmoita kun aletaan ottamaan aikaa;)
Palokunta on jännäpaikka varsinkin yllytyshulluille kavereille.
Joskus joku on juossut 800metriä Harjun stadionilla. Jalkapallorankkareita on ammuttu keskellä yötä paloautojen valossa tekonurmella. Paras on ollut se kun Ahis ajoi fillarilla Jyväskylästä Rovaniemelle 24 tuntiin, suoraan työvuorosta!
Kaikki vaan sen seurauksena, että olet avannut suusi, ja sanonut;
- kyllähän minäkin tuohon pystyn, helposti!
High Adventure Oy kävi antamassa meille loistavan Vortex multipod -demokoulutuksen. Tämä on laite johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli olet hankkimassa kolmijalkaa palokuntaan. :)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Kaikki tiet vievät edelleenkin pelastusopistolle
Jee beybee!!!
Vihdoinkin se kauan odotettu ja pelätty kirje saapui postilaatikkooni. Tätä hetkeä on odotettu kuin kuuta nousevaa.
Poikani juoksi opiston suuri kirjekuori kädessään ja huusi nyt se on tullut!
Istuin hetken sohvalla tuo kirjekuori kädessäni kuitenkaan avaamatta sitä. Hypistelin ja tunnustelin kuorta ympäriinsä ja tulin siihen tulokseen, että minut on valittu kurssille. Kuori olisi ollut liian paksu ilmoitukseen, että valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun. Avattuani kuoren ja huomattuani, että todellakin olin valittu AP38:lle, oli pakko vetäistä pikku ripaskat tuvan lattialla!
Nyt ei siis muutakuin järjestelemään perheen muuttoa Kuopioon. Paljon on siis tekemätöntä työtä, kuten lapsille koulu/päiväkotipaikka vaimolle töitä. Vaan eipä mittään, on sitä oltu pahemmissakin paikoissa. Kuopiossa selviää kuitenkin hyvin pelkällä suomenkielellä. :)
Nyt jos satut tietämään vuokra-asuntoa Kuopiosta niin vinkit otetaan mieluusti vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)