HIGH ADVENTURE OY

maanantai 11. helmikuuta 2013

Palomies valistaa ja arpoo

Tänään 11.2. vietetään valtakunnallista 112 -päivää, joten eiköhän pieni kansalaisvalistus ole paikallaan.


Palomiehenä olen huomannut ihmisten yleisenä asenteena olevan yksilön oikeuksien puolustaminen ja velvollisuuksien minimointi. Vastuu halutaan siirtää aina jollekin muulle taholle kuin itselleen.

Pääasiallisesti ihmiset tietävät ja tuntevat tulipalon riskit ja seuraamukset, mutta kuinka se välittyy heidän arkeen?
Yleinen ajatus lienee, että jos tulipalo syttyy niin soitetaan vaan 112 ja palokunta tulee ja pelastaa. Näinhän se tietysti on...mutta jos "punakukko" saa riehua rauhassa palokunnan saapumiseen saakka, niin lopputulos on lähes aina tosi lohdutonta katseltavaa. Totuus on se, että pelastavaan toimintaan aikaa ei ole kuin 2-3 minuuttia, siinä ajassa täytyy saada ihmiset turvaan ja palo sammumaan.

Eli mitä siis voit tehdä? Omalla toiminnallasi on ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta. Huolehdi, että kotonasi on oikein asennettu, toimiva palovaroitin, jonka patteri ei ole kaukosäätimessä. Sen lisäksi on hyvä hankkia alkusammutin ja harjoitella sen käyttöä koko perheen voimin. Moni pitää näitä asioita itsestään selvänä kuitenkaan toimimatta sen mukaisesti.

Mielestäni olisi myös kansalaisvelvollisuus osata antaa hätäensiapua sitä tarvitsevalle. Vakavan sairaskohtauksen sattuessa maallikko voi olla oikealla toiminnalla hengenpelastaja! Avunsaannin viive voi kasvaa liian suureksi selviytymisen kannalta, jos jää vain odottamaan avun tuloa.
Hätäensiapu ei ole mitään rakettitiedettä, sitä pystyy antamaan kaikki. Hakeudu ensiapukurssille ja hanki itsellesi taito, jolla saatat pelastaa lähimmäisesi.

Lisää hyödyllisiä vinkkejä saat Keski-Suomen pelastuslaitoksen kotisivuilta.
http://www.keskisuomenpelastuslaitos.fi/





Valtakunnallisen 112 -päivän kunniaksi järjestän tulet sammuttavat arpajaiset! 

Palkintona arvon Presto sammutuspeitteen.
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen 18.2. klo 18 mennessä.
Kerro kommentissasi kuinka sinä olet varautunut onnettomuuksien varalle. Näin saat yhden arpajaislipukkeen, mutta jos liityt samalla blogini lukijaksi, niin saat kaksi lipuketta!!
Arvontaan voit osallistua nimimerkillä.

Voittajan julkistan heti arvonnan jälkeen ja pyydän häntä lähettämään yhteystietonsa sähköpostiini.
Palkinnon lähetän postitse.



8 kommenttia:

  1. 1. arvalla mukana. (Luen kyllä Blogilistan kautta.) :) Onnettomuuksiin olen varautunut käymällä SPR:n EA ykkösen. Myös palohälytin löytyy kotoa ja on tietysti aina käyttökunnossa. Kaapeissa on jonkin verran varmuusvarastoa, mm. säilykkeitä. Sammutuspeitettä ei ole kotona, on kyllä pitänyt useasti se hankkia. Olen harjoitellut peitteen ja jauhesammuttimen käyttöä yhdessä työpaikassani, jossa hoidin kehitysvammaisia ihmisiä leiriolosuhteissa. Siis sammutuskoulutus oli ennen työn alkua. Niin ja laivoilla tsekkaan aina paatille astuttua reitit pelastusveneille. Tällaista.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Liiolii! Tuo on arkielämän riskienhallintaa. Olet varautunut ja kouluttautunut onnettomuuksien varalta.
    Nyt vain pidä tiedot ja taidot ajantasalla ja vaihda joka joulu patterit palovaroittimeesi. Toivottavasti arpaonni suosii viikon päästä :)

    VastaaPoista
  3. kahdella arvalla ollaan mukana.

    Meillä on kanssa toimivat varottimet ja ne pidetään ajantasalla niin että kokeillaa puolivuosittain pattereita. sitten ollaan ostamassa sammutuspeitettä ja koulutuksissa ollaan oltu.

    VastaaPoista
  4. Hieno juttu. Asiat on hyvällä mallilla :)

    VastaaPoista
  5. Minun turvallisuushakuisuudelle on joskus hymyilty. Kotona on 2 sammutinta, 2 sammutuspeitettä ja 4 palovaroitinta - 1 joka huoneessa plus käytävällä.

    En siis tarvitse arpaa, toivon peitteen päätyvän huusholliin, missä sellaista ei vielä ole. Olen muuten antanut sammutuspeitteitä lahjaksikin.

    Toivottavasti saat vaihdon onnistumaan! Liityn blogin seuraajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Minna! Sinulla on kodin paloturvallisuus asiat kunnossa. Jokainen palovaroitin antaa tarvittavaa lisäaikaa tulipalon sattuessa. Sammuttimet on hyvä sijoittaa lähelle mahdollisia riskikohteita esim. kodinhoitohuone
      ja tekniset tilat. Toivottavasti olet päässyt harjoittelemaan sammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä. Jatkossa huolehdi, että varoittimet sekä sammuttimet pysyvät käyttökuntoisina.

      Mukavaa, että seuraat blogiani :)

      Poista
  6. Mulla on sammutuspeite ja palovaroitin. Ainakin vielä ollaan pärjätty niillä.

    Ja lähdin viel vpk:hon mukaan. Oon ollu vasta pari kertaa. Tosi kivaa ollu, mutta rankkaa. Tarvii kyllä sailla käydä useammin. Mutta aijon vielä jatkaa. :)

    Tosi kiva lukea sun juttuja. :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä Maria! Itsekkin olen tutustunut pelastusalaan vpk:n kautta ja sillä tiellä olen vieläkin. Harrastus vaihtui ammatiksi. Fyysiset vaatimukset on kovat mutta harjoittelemalla ahkerasti selviät niistä varmasti :)

    VastaaPoista