HIGH ADVENTURE OY

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Suunnitelma B

Nyt on taas jotenkin tosi tuskainen vaihe tämän vaihtoprojektin myötä. Tuntuu kuin Amerikan virkaveljeni olisivat minut hylänneet. Vaikka eihän viimeisimmästä Amerikan viestistä ole edes kahta viikkoa kulunut. :) Odottavan aika tuntuu todellakin pitkältä.
Haluaisin jo saada tietää pääsenkö Jacksonvilleen vai en. Olisi tosi mukavaa päästä kertomaan varmaa tietoa lähtemisestä ja aloittamaan suunnitteleminen todenteolla.


Tässä on jo kaikenlaista ehtinyt miettimään, että jos paikkaa ei löydykään. Vanha viisaushan on, että saunassa syntyy ongelmien ratkaisut.
Niin syntyi minullakin :)

Suunnitelma B:
Me lähdetään Floridaan vaikkei vastaanottavaa pelastuslaitosta löytyisikään. Kerrotaan vaan sellainen olevan. Sitähän voisi kuvauttaa itseään eri paloasemilla kaulailemassa paikallisia kollegoita.
Palokunta t-paitoja on myynnissä joka nurkalla. Joten ei muuta kuin paita-ostoksille ja etsimään paloautoja kuvattavaksi.

Niin kovasti häikäisee ettei kukaan tiedä ajellaanko Palm Beachillä vai  Rajakadulla?



 Ja jos sattuisi löytämään oikean tulipalon, niin ei muuta kuin naama nokeen ja hikispraytä lärviin. Vaimo ottaa kuvan ja lähetetään  terveiset Suomeen.:)
Jos kolmen oleskelu-kuukauden aikana ei tulipaloa löydy, niin sytytän sellaisen vaikkapa itse :D



Ai, palaako täällä uima-allas?
  ...vai vanha rintamamiestalo Jyväskylästä?

Noh, ehkä sauna, jossa tämä idea syntyi, oli vähän liian kuuma.:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti