HIGH ADVENTURE OY

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lisää löylyä!

Olimme eilen viettämässä iltaa kylpylässä. Perheemme lisäksi mukanamme oli liettuan ja kiinan ystävämme. Ilta oli tosi hauska, lilluimme poreissa, uimme kilpaa ja laskimme tietenkin huimaa vesiliukumäkeä. Jutustelukin alkaa sujumaan jo minulta aika mukavasti, ainakin omasta mielestä :)


Paras hetki oli ehkä kuitenkin saunassa. Sauna oli aivan täynnä porukkaa. Suomalainen saunakulttuuri on jokseenkin aika hienovaraista, kukaan ei puhu mitään eikä rohkene heittää löylyä, kaikki istuu vaan tuijottaen eteensä. Ahtauduimme kuitenkin liettuan.ystävän kanssa ylisille ja ystäväni sai löylykipon eteensä.
Hän alkoi heittämään löylyä, ajattelin, että hyvä kun heittää, saa vähän hikeä pintaan. Mutta toisen ämpärillisen kohdalla kun lapset olivat jo ajat sitten lähteneet alkoi muutamat suomalaisetkin aukomaan kielen kantojaan. "No nyt on kunnon löylyt huh huh" Löylyn heitto oli jatkuvaa, tunsin itse jonkinlaista myötähäpeää tästä tilaanteesta, kuitenkaan puuttumatta siihen.

Korvani oli karrella ja henkeä poltti, keskittyminen meni pelkästään selviytymiseen. Jotkut luovutti tässä vaiheessa ja juoksi kyyryssä ulos. Kaverini istui selkä suorassa, huokaili ja nakkeli niskojaan puolelta toiselle. Kolmannen ämpärin kohdalla vieressä istuva suomalainen mies sai sanotuksi "Jos tuo ite lähtee ensimmäisenä ulos, niin haen sen takaisin!" Hiki kiehui iholla  ja korvia poltti kovasti.

Joku huusi jostain saunan perukoilta "Nyt ämpäri pois tuolta kaverilta". Samassa ystäni kumartui minuun päin ja katsoi minua kulmiensa alta, ja sanoi " Okay Sami I am ready Shall we go?" Ajattelin vaan, että jos meidät haetaan todellakin takaisin. Vastasin vaan " Not yet." Hetken päästä kysyin viereiseltäni suomalaiselta, että vieläkö meidät haetaan takaisin?  :)  Lähtömme oli varmasti helpotus monelle.
Pukukopilla juttelimme vielä saunomisesta ja ystäväni kertoi, että hänen hyvä ystävänsä oli voittanut Heinolassa järjestetyissä saunomisen mm-kisoissa pronssia  ja että he ovat yhdessä harjoitelleet saunomista.

Vielä kahviossakin jotkut kiittivät kunnon löylyistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti