HIGH ADVENTURE OY

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen työvuorossa

Kello pärähtää soimaan 06.20 sänky tuntuu mukavan lämpöiseltä. En millään viitsisi heti nousta.  Mutta ei auta, pystyyn vaan on työpäivä. Hiivin varovasti alakertaan etten herätä lapsukaisia ja vetäisen nopean aamupalan kahvin kanssa.
Reput pakattuani lähden kohti Ristonmaan paloasemaa. Matkalla on tehtävä pakollinen stoppi. Jo perinteeksi muodostunut avantouinti rituaali herättää mukavasti ja antaa voimia työpäivään.


DSC01783

Uintireissu toimi taas… Viimeisetkin unen rippeet jää sille tielle.
Asemalle päästyäni tarkastan komennuslistan, josta huomaan olevani koko vuoron RKS 101 kuljettajana. Eli, ei muuta kuin tarkastamaan paloauto, että kaikki tavarat on tallessa ja toimintakunnossa. Ja me olemme hälytysvalmiina!

120

Hälytysten lisäksi tämän päivän ohjelmaan kuuluu mönkijä ajelua Jyväsjärvellä ja kuntoilua salilla. Kalusto on kunnossa ja  ns. “soittimet” valmiina.

110

Näin pyhäpäivisin työvuoro täyttyy valmiuden ylläpitämisestä. Ensimmäinen hälytys kuului kovaäänisestä: Kuumailmapallo pudonnut puuhun, ihmisen pelastaminen korkealta.
Tämä on sellainen ammatti, että juuri kun luulet nähneesi kaiken, niin jotain odottamatonta tapahtuu.





No, niin kuin arveltiinkin. Ei siellä kukaan ollut puussa. Kuumailmapallo oli laskeutunut puiden taakse ja valveutunut kansalainen soitti 112. Ja apu rientää paikalle pillit vinkuen useammalla pelastusyksiköllä. Todetaan ettei kenelläkään ole mitään hätää.

Niin se vaan on, että kuumailmapallotkin laskeutuu aina jossain vaiheessa…:)

Nyt kun valtakunnassa on kaikki hyvin me saatamme lähteä paluumatkalle ja poiketa lounastamaan Thaimaan herkkuja. Ruoka oli taas hyvää. Hiki päässä ja yskien lapioimme thaimaalaisten tulisia herkkuja mahat täyteen. Ruokailun jälkeen pieni lepohetki on paikallaan.

P1000822

Ruoan laskeuduttua lähdimme satamaan testaamaan mönkijää ja juomaan nokipannukahvit. Keli oli loistava ja ihmisiä olikin liikkeellä runsaasti. Kansalaisia kiinnosti kovasti meidän touhumme satamassa. Olimmekin toisin sanoen “näyttäytymässä”.



Hetken aikaa satamassa oltuamme lähdimme palaamaan asemapaikalle. Saimmekin miltei heti toisen keikan, joka oli ihmisen pelastaminen hissistä.Tässä tapauksessa jumiutuneeseen hissiin oli jäänyt kahden aikuisen lisäksi pieni lapsi. Meidän osuus tällä tehtävällä oli aukaista hissin ovi erikoisavaimella ulkoa päin. Ja auttaa ihmiset pois hissistä, joka oli jäänyt kerrosten väliin.

148

Asemalle päästyämme alkoi liikuntatunti, eli punttitreeni. Tänään oli vuorossa jalkatreeni ja vielä päälle pari erää pingistä.

151

Kovan treenin jälkeen sauna tuntuu mukavalta, ja parvekkeella kelpaa vilvoitella. Päivä ollut yllättävän hektinen ja ajatukset sinkoilee päässä. Nopeasti huomaan ajattelevani taas amerikan vaihtoani :)

157

Se miten yö menee, en tiedä vielä..

 111

…Mutta jos jotain kerrottavaa on, niin kuulette siitä myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä kooste yhdestä työpäivästä. Tuo kamera on kiinnitetty kypärän oikealle sivulle, onhan? Samalla tavalla kuvasit siis tuota kuumailmapallo -hälytysajoa. Tosi hyvä ja vakaa kamera, sekä hyvä tapa tallentaa tilanteita myös "lätäkön" toisella puolella. Hyvä Sami!
    Sirpa ja Matti

    VastaaPoista
  2. Moikka Sirpa ja Matti,

    Minulla on kypärässäni sellainen adapteri, johon saan kameran tarvittaessa kiinnitettyä. Savusta ja kuumuudesta se ei tykkää, joten toistaiseksi sellaisia videoita ei tule. Mutta jos löydän ratkaisun ongelmaani, niin luvassa voisi olla savusukellus videoita :)
    Saan kyseisen kameran amerikan matkaani mukaan ja editointi ohjelman. Näin pystyn tekemään videoita paikan päällä ja julkaisen ne blogissani.

    VastaaPoista