HIGH ADVENTURE OY

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kesä on muutakin kuin syksyn odottamista

Kesä alkaa kolkuttaa ovelle ja elämäni tuntuu odottamiselta. Mitä sitten odotan?

Nyt tuntuu kuin asiat pyörisivät tulevan syksyn ja Floridaan lähdön ympärillä. Mielestäni yhdeydenpito tökkii jonkinverran. Edelleenkin toivoisin Jacksonvillestä hieman aktiivisempaa otetta. Parin viikon välein vaihdetaan sähköpostia ja viestit sieltä päin on varsin lyhyitä ja jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. :)
Haluaisin päästä jo suunnittelemaan vierailuani tarkemmin nimetyn ohjaajani kanssa. Mutta toistaiseksi joudun vielä odottamaan, että sellainen minulle nimetään.

Asuntoasia on myös tapetilla, vuokrasopimus täytyisi päästä jo pikkuhiljaa tekemään. Sillä voitaisiin varmistua asunnon löytymisestä hyvältä ja turvalliselta alueelta.
Vaikeaksi tämän tekee se,että en ole saanut vielä varmistusta siitä millä paloasemalla vierailuni vietän.
Vaihtoehtoja on 60. :)

Eihän tässä vielä mitään kiirettä ole, mutta viikot ja kuukaudet tuntuu menevän tosi nopeasti.

Kielenopiskeluni sujuu ihan mukavasti. Olen saanut tosi hyvää yksityisopetusta viikottain ja siitä tuntuukin olevan paljon apua. Olen saanut jonkin verran varmuutta siitä, että tulen selviämään tästä kielellisestä koitoksesta kunnialla kotiin. Sen lisäksi olen alkanut lukemaan Yhdysvaltojen sanomalehtiä. Minä ja lehteni, onkin herättänyt jonkin verran hämmennystä ihmisissä, jotka eivät tiedä asiasta. :)

Iltalukemista paloasemalla
Yksi älyttömän hieno juttu toteutuu kesäkuun aikana!

Meidän perheeseen saapuu Yhdysvalloista vaihto-oppilas. Kaikki me odotammekin jo kovasti päivää, jolloin Kevit meille saapuu Suomeen ja meille. :) Kevit viettää 7 viikkoa lomaa perheenjäsenenämme. Perheessämme puhutaan siis koko kesä in english. Kesästämme tulee taatusti ikimuistoinen ja vaihderikas monellakin tapaa.

Tuleva kesä on siis muutakin kuin pelkkää syksyn odottamista. 

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno juttu tuo kesävaihtarin ottaminen! Meilläkin on ollut elokuusta asti vaihto-oppilas kotona, ja puolentoista kuukauden päästä on edessä haikeat jäähyväiset. Sen verran on homma koukuttanut, että elokuussa on tulossa jo seuraava... =)

    VastaaPoista
  2. :) Olisi mukava kuulla vaihtari kokemuksiasi enemmän.
    Mistä päin vaihto-oppilaanne on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vaihtari on Costa Ricasta, joten tytöllä on aika erilainen kulttuuritausta Suomeen verrattuna. Tyttö ei ollut ikinä matkustanut lentokoneella ennen Suomeen tuloa, eikä kokenut 13 astetta kylmempää ilmaa. =) Melkoisia uusia kokemuksia on siis hänelle ollut monia. Hyvin on silti kaikki mennyt, olemme oppineet paljon uutta hänen kotimaastaan ja tietenkin itse päässeet opettamaan hänelle paljon Suomesta. Tyttö on ollut täällä Suomessa normaalissa suomalaisessa lukiossa, tosin tietysti kieli asettaa aikamoisia rajoituksia opiskeluun. Kyllä se suomenkielentaito on kuitenkin tässä vuoden aikana kehittynyt mukavasti, ja normaaleja arkisia keskusteluja voidaan käydä jo suomeksikin. Vaihtarikokemus on tehnyt todella hyvää myös omalle kielitaidolle, itselleni on tullut ihan uutta rohkeutta englanninkielen käyttöön, enää ei puhuminen vieraalla kielellä jännitä yhtään niin paljoa kuin aikaisemmin. Elokuussa meille tulee sitten poikavaihtari Chilestä, pysytellään näiden lattareiden parissa. Tulee vähän treenattua omaa espanjankielentaitoakin sitten samalla.

      Poista
  3. Meillä vaihtari asustaa vain 7 viikkoa. Tuollainen vuoden kestävä vaihto on varmasti kokemuksellinen. Ja kielitaito kehittyy kaikilla.
    :) Saa nähdä käykö meillekin niin, että ensi vuonna haetaan uutta vaihtaria.

    VastaaPoista